Suun kautta otettava antibiootti parantaa neuroborrelioosin

Neuroborrelioosi eli keskushermostoon levinnyt Lymen tauti paranee hyvin myös suun kautta otettavalla antibiootilla.

Näin raportoivat Turun yliopiston ja yliopistollisen keskussairaalan sekä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan tutkijat, joiden tulokset julkaisi Clinical Infectious Diseases -lehti.

Lymen borrelioosia on tähän asti yleensä hoidettu kolmen viikon antibioottikuurilla, jossa lääke annostellaan suoneen.

Tabletit toimivat yhtä hyvin kuin suonensisäinen lääkitys

Suomalaistutkimuksen aineistona oli noin 200 potilasta, joilla oli neuroborrelioosi.

Osa potilaista lääkittiin tableteilla, jotka sisälsivät doksisykliini-antibioottia. Osa sai keftriaksoni-antibioottia suoraan suoneen.

Neuroborrelioosin oireet ovat usein subjektiivisia, eikä niitä voida mitata objektiivisin mittarein.

Potilaat arvioivat siksi itse vointinsa ennen hoidon aloitusta ja vuoden kuluttua sen päättymisestä.

”Tulos oli, että potilaat paranivat yhtä hyvin kummallakin antibioottihoidolla”, kertoo tohtorikoulutettava Elisa Kortela Turun yliopistosta.

Lisäksi 64 potilaalta, joilla oli alkuvaiheessa korkea aivo-selkäydinnesteen valkosolumäärä, otettiin kolmen viikon kohdalla kontrollinäyte. Tabletit ja suonensisäinen lääke laskivat valkosolujen määrää saman verran.

Tabletit edullisempia ja helpompia käyttää

Suonensisäisen antibioottihoidon toteuttaminen on potilaalle hankalampaa kuin tablettien syöminen.

Lisäksi suonensisäiseen hoitoon voi liittyä haittavaikutuksia, joista osa voidaan välttää suun kautta otettavalla lääkkeellä.

Suoneen annettava lääkitys on myös kalliimpaa.

”Kuukauden doksisykliinikuuri maksaa potilaalle Kelan peruskorvauksen jälkeen noin 16 euroa, kun taas kolmen viikon keftriaksonihoito kotisairaalassa maksaa noin 360 euroa”, Kortela kuvailee.

Yleisin puutiaisten levittämä tauti

Lymen borrelioosi tarttuu ihmisiin puutiaisista eli punkeista. Taudin aiheuttaa Borrelia burgdorferi -bakteeri.

Borrelioosin tavallisin oire on rengasihottuma, joka ilmaantuu noin viikon kuluttua punkin puremasta.

Jotkut potilaat saavat myöhemmin myös neurologisia oireita, kuten kasvohermohalvauksen tai voimakkaita kipuja. Pienelle osalle potilaista kehittyy aivokalvontulehdus.

Borrelioosia vastaan ei ole rokotetta. Sen sijaan puutiaisaivokuumeelta, toiselta punkkien levittämältä taudilta, voi suojautua TBE-rokotteella.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia