Tampereen yliopisto on EU:n sirualustahankkeen ainoa pohjoismainen osallistuja. Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto.

Tampereen yliopisto rakentaa EU:n uutta sirualustaa

Tampereen yliopisto on yhdessä 11 muun toimijan kanssa saanut 25 miljoonan euron EU-rahoituksen puolijohdeteollisuuden uuden suunnittelualustan luomiseen.

Kahdentoista yliopiston ja tutkimuslaitoksen rakentama Design Platform eli palvelualusta kokoaa yhteen työkalut ja palvelut, joiden avulla tuetaan sirukehittämistä.

Pilvipohjainen alusta on osa EU:n Siruja Euroopalle -aloitetta, jonka tarkoitus on edistää eurooppalaisen puolijohdealan innovaatioita ja teknologisia valmiuksia.

Tukea erityisesti startupeille ja pk-yrityksille

Siruja Euroopalle -aloite avittaa erityisesti eurooppalaisia startupeja ja pk-yrityksiä, joilla ei välttämättä ole kykyä itse suunnitella ja valmistaa siruja.

Ohjelmassa on aiemmin hyväksytty viisi laajaa sirutuotannon pilottilinjaa, joissa ovat Suomesta mukana Tampereen yliopisto ja VTT.

VTT avaa uuden pilottilinjan – lisää mahdollisuuksia kotimaisen puolijohdeteollisuuden sirukehitykselle

Design Platformin suunnittelupalvelut tukevat myös pilottilinjojen kehittämistä.

”Tämä on erittäin merkittävä avaus sekä yliopistoille että yrityksille”, sanoo professori Timo Hämäläinen Tampereen yliopistosta.

”Suunnittelualusta madaltaa huomattavasti kynnystä käynnistää omien sirujen suunnittelu tietotekniikka- ja elektroniikka-alan yrityksissä.”

Edistää EU:n omavaraisuutta

Design Platformin tärkein päämäärä on vankistaa sirusuunnittelun ekosysteemiä EU-alueella.

Unionin vuonna 2023 hyväksymän sirusäädöksen tavoitteena on kehittää puolijohdeteollisuutta, houkutella investointeja, edistää tutkimusta ja innovointia sekä lisätä sirutuotannon omavaraisuutta EU:ssa.

Tarkoitus on kaksinkertaistaa unionin maailmanlaajuinen markkinaosuus puolijohteiden tuotannossa vuoteen 2030 mennessä.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia