Teknos nollasi maalien voc-päästöt

Maaliyhtiö Teknoksen valmistamat jauhemaalit eivät sisällä lainkaan liuottimia, joten niiden haihtuvien yhdisteiden päästöt eli voc-päästöt ovat nolla.

Tuotekehityksessään suomalaisyritys satsaa etenkin tuotteiden ympäristövaikutusten pienentämiseen.

Yksi Teknoksen tutkimusalueista on juuri haitallisten voc-päästöjen vähentäminen, kertoo Kemianteollisuus ry Hiilineutraali kemia -sarjan uutisessaan.

Jauhemaalit ovat muutenkin kestävä vaihtoehto teollisuudelle, sillä ohiruiskutettu jauhemaali voidaan kerätä talteen ja kierrättää ja näin vähentää jätteen määrää.

Jauhemaaleja käytetään metallin pintakäsittelyyn muun muassa rakennusteollisuudessa sekä kone- ja laitevalmistuksessa.

Lisäksi jauhemaaleilla maalataan kuluttajatuotteita, esimerkiksi Jopo-pyörien runkoja ja kodinkoneiden metallipintoja.

Teknos on teollisuuden käyttämissä jauhemaaleissa Pohjoismaiden markkinajohtaja.

Myös oikeat maalausjärjestelmät säästävät ympäristöä

Ympäristöä voidaan säästää myös kehittämällä maalausjärjestelmiä, jotka määrittelevät käytettävät maalit ja käsittelytavat kussakin kohteessa. Järjestelmään valitaan ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavia maaleja.

Kemianteollisuus ry:n mukaan myös Teknoksen vesiohenteiset, niukkaliuotteiset ja liuottimia sisältämättömät märkämaalit vähentävät tehokkaasti maalauksesta syntyvien voc-päästöjen määrää.

(Kuva: Teknos) Maalinvalmistaja Teknos pyrkii keventämään maalaamisen ympäristökuormaa monin tavoin.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia