Terrafamen akkumetallitehdas etenee

Kaivosyhtiö Terrafamen uuden akkukemikaalitehtaan rakentaminen Sotkamossa etenee aikataulussa.

Rakennustyö alkoi maaliskuussa, ja laitteiden asennukset starttaavat vuoden lopussa.

Tehtaan käynnistäminen tapahtuu vuonna 2021. Tulevassa tehtaassa jalostetaan monimetallikaivoksen päätuote nikkeli-kobolttisulfidi nikkeli-kobolttisulfaateiksi, joita käytetään raaka-aineena sähköautojen akuissa.

Terrafame ryhtyy rekrytoimaan henkilöstöä tulevaan tehtaaseen jo tänä syksynä. Yhtiö palkkaa 120–150 uutta prosessi- ja kemianteollisuuden ammattilaista.

Heidät halutaan alusta asti mukaan teknologiatoimittajien prosessikoulutuksiin, laiteasennuksiin, testauksiin ja käyttöönottoihin.

Työvoiman saatavuuden turvaamiseksi Terrafame on lahjoittanut Kajaanin ammattikorkeakoululle kolmevuotisen yliopettajan tehtävän, jonka myötä kouluun luodaan uusi prosessitekniikan suuntautumislinja.

Yhtiössä on avautumassa lisää tehtäviä muidenkin eri alojen ammattilaisille, kuten laboranteille, taloushallinnon osaajille ja ympäristöasiantuntijoille.

Osaajia koulutetaan myös oppisopimuksella

Terrafame on myös aloittanut prosessiteollisuuden ammattitutkintoon johtavan oppisopimuskoulutuksen. Koulutuksen järjestää Kainuun ammattiopisto yhdessä Oulun seudun ammattiopiston kanssa.

Ensimmäinen kaksivuotinen koulutus käynnistyi keväällä, ja tänä syksynä aloittaa uusi ryhmä. Tavoitteena on kouluttaa vuosittain 50 prosessitekniikan osaajaa.

Terrafamen laatupäällikön Pauli Pyykkösen mukaan oppiminen tapahtuu pääsääntöisesti käytännön työssä.

”Kyseessä on perinteinen kisälli ja mestari -asetelma. Oppisopimuslaiset pääsevät työskentelemään nykyaikaisessa tuotantolaitoksessa, ja osaaminen todistetaan näyttötutkintojen kautta”, Pyykkönen kertoo.

(Kuva: Terrafame) Terrafamessa on tätä nykyä omaa henkilöstöä 670 henkeä. Koko teollisuusalueella työskentelee 1 300 henkeä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia