THL: Koronan sairastaneilla vasta-aineita vielä vuoden päästä

Valtaosalla koronavirustartunnan saaneista on neutraloivia vasta-aineita vielä yli vuoden kuluttua sairastumisesta.

Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreesta tutkimuksesta.

Tutkimuksessa selvitettiin sairastetun koronataudin tuottamien vasta-aineiden säilymistä, kun tartunnan saamisesta oli mennyt puoli vuotta ja vuosi.

Jopa 97 prosentilla tutkittavista havaittiin koronaviruksen piikkiproteiinin tunnistavia IgG-vasta-aineita vuosi tartunnan jälkeen.

Vasta-aineiden määrä oli kuitenkin noin kolmasosan matalampi kuin puoli vuotta tartunnan saamisen jälkeen.

”Koronavirustaudin jälkeisten vasta-ainetasojen tutkiminen tuottaa tärkeää tietoa, joka auttaa myös rokotteiden aikaansaaman suojan ja keston arvioimisessa”, kertoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin.

Vaikea tautimuoto antoi parhaan suojan

Tutkimukseen kutsutut henkilöt olivat saaneet koronavirustartunnan keväällä 2020. Tartunta oli todennettu pcr-testillä.

Tämän jälkeen henkilöillä ei ollut todettu uutta tartuntaa eivätkä he olleet saaneet koronarokotetta ennen näytteenottoa.

Yhteensä 1 292 hengeltä tutkittiin vasta-aineet puolen vuoden päästä tartunnasta ja 367 hengeltä vuoden kuluttua.

Puolen vuoden jälkeen tutkituista 15 prosentilla ja vuoden jälkeen tutkituista 13 prosentilla oli ollut sairaalahoitoa vaativa, vakava covid 19 -tauti.

Vakavan taudin sairastaneilla vasta-aineiden määrä oli merkittävästi korkeampi kuin lievän taudin sairastaneilla.

Kaikilla vakavan taudin sairastaneilla oli neutraloivia vasta-aineita vielä vuoden kuluttua.

”Tutkimuksen tulokset osoittavat, että koronavirustartunnan jälkeen neutraloivat vasta-aineet ja suoja uutta tartuntaa vastaan säilyvät pitkään, jos vasta-aineiden määrä on alun perin ollut korkea”, Melin sanoo.

Rokotteet suojaavat muunnosten aiheuttamalta vakavalta taudilta

Tutkimuksessa selvitettiin myös vasta-aineiden kykyä neutraloida muuntuneita virusmuotoja.

Neutraloivien vasta-aineiden määrä alfamuunnosta vastaan oli viruksen kantamuotoon verrattuna hieman matalampi.

Beeta- ja deltamuunnoksia vastaan vasta-ainemäärä oli merkittävästi pienempi.

Etenkin lievän taudin sairastaneilla vasta-ainetaso virusmuunnoksia vastaan oli heikentynyt.

Virusmuunnosten aiheuttamia tartuntoja on todettu myös rokotetuilla sekä yhden että kahden rokoteannoksen jälkeen. Rokotteet antavat kuitenkin hyvän suojan muunnosten aiheuttamaa vakavaa tautimuotoa vastaan.

”Tartunnan tai rokottamisen seurauksena muodostunut suoja vakavaa tautia vastaan perustuu vasta-aineiden lisäksi myös soluvälitteiseen immuniteettiin ja muistisoluihin, jotka aktivoituvat ja tuottavat vasta-aineita kohdatessaan taudinaiheuttajan”, Melin sanoo.

Kuva Pixabay

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia