Hajuaisti tunnetaan ihmisen aisteista huonoimmin. Kiinnostus sen salojen selvittämiseen alkoi kasvaa vuoden 2004 jälkeen, jolloin lääketieteen Nobelin palkinto myönnettiin alan tutkijoille.
Richard Axel ja Linda Buck tutkivat noin tuhannen geenin geeniperhettä, joka tuottaa vastaavan määrän hajureseptoreita.
Hajuaistin ensisijainen tarkoitus on kertoa ihmiselle tai eläimelle ympäristön kemiallisista aineista ilman, että tarvitaan suoraa kosketuskontaktia tai varsinkaan maistamista.
Joskus haju saattaa aiheuttaa ihmiselle jopa voimakkaita fyysisiä tuntemuksia.
Aiemmin tuoksuyliherkkyyttä pidettiin lähinnä psyykkisenä oireiluna, mutta nykylääketieteen mukaan kyse on elimellisestä vaivasta, jonka mekanismia ei tosin vielä tunneta.
Tuoksuille herkät eivät aisti tuoksuja ja hajuja sen pienempiä pitoisuuksia kuin terveet, mutta heidän hajuaistinsa ei totu tuoksuun ajan mittaan, kuten muiden.
Tulevaisuudessa tuoksuja voidaan ehkä tallentaa ja lähettää eteenpäin myös digitaalisessa muodossa. Tätä tutkitaan Tampereen yliopistossa.
Lue vuonna 2016 ilmestynyt juttu tuoksuista ja hajuaistin tutkimuksesta täältä.
