Tuontituotteissa yhä liikaa haitallista etyleenioksidia – Tulli nappasi kiinni

Suomeen tuotavissa elintarvikkeissa esiintyy edelleen syöpävaarallista kaasutusainetta etyleenioksidia. Tulli löysi tehovalvonnassaan tuotteita, joiden maahantuonnin ja myynnin se kielsi kokonaan.

Etyleenioksidin elintarvikekäyttö on jo pitkään ollut EU:ssa tiukasti säädeltyä. Unionin ulkopuolella, muun muassa Yhdysvalloissa, ainetta käytetään laajasti edelleen.

Tulli pysäytti ja tutki vuonna 2022 lähes 200 tuotetta, joista yhdeksästä löytyi laboratorioanalyyseissa liikaa etyleenioksidia. Niiden maahantuonti kiellettiin.

Lisäksi neljässä tuotteessa havaittiin etyleenioksidipitoisuuksia, jotka eivät kuitenkaan ylittäneet sallittua enimmäismäärää.

Osa tuotteista oli tulossa Suomeen muista EU-maista, mutta kaikki olivat todennäköisin alun perin lähtöisin kauempaa.

Muutama tuote oli ehtinyt jo kauppoihin asti, mutta ne vedettiin Tullin määräyksestä pois myynnistä.

Etyleenioksidilla pyritään torjumaan salmonellaa.

Seesaminsiemenissä, mausteissa, ravintolisissä

Tullin mukaan etyleenioksidia on alkanut esiintyä uudelleen 2020-luvulla.

Ongelmat huomattiin ensimmäisinä seesaminsiemenissä ja niistä valmistetuissa tuotteissa, kuten tahinitahnassa, hummuksessa ja pähkinäpatukoissa.

”Viime vuosina etyleenioksidia on löytynyt yhä useammin seesaminsiementen sijaan mausteista tai ravintolisistä”, kertoo jaostopäällikkö Suvi Ojanperä Tullilaboratoriosta.

”Viime vuonna tutkimme etyleenioksidipitoisuuksia myös esimerkiksi mustapippurista, kardemummasta, tandooritahnoista, chilirouheista ja erilaisista ravintolisistä.”

Tullin vuonna 2022 hylkäämät tuotteet olivat mausteita ja maustesekoituksia, yrttiseoksia, smoothieaineksia ja yksi ravintolisä. Hylätyt erät olivat pieniä, painoltaan kolmesta 90 kilogrammaan.

”Toimijoiden kannattaa seurata etyleenioksidipitoisuuksia”

Tullin valvonta on pistokoeluontoista, sillä kaikkia tuotteita tai tuote-eriä ei voida tutkia. Valvontaa kohdennetaan tiettyihin tuotteisiin ennakkotietojen perusteella, esimerkiksi muissa maissa tehtyjen tai Tullin omien havaintojen mukaan.

Etyleenioksidilöydöksiä Tulli teki vuonna 2022 vain hieman enemmän kuin vuonna 2021, vaikka valvonta oli aiempaa laajempaa.

”Viime vuoden havainnot osoittivat sen, että valvonnalle on kuitenkin edelleen tarvetta. Toimijoiden kannattaisi seurata etyleenioksidipitoisuuksia varsinkin tuotteista ja raaka-aineista, jotka ovat peräisin EU:n ulkopuolelta”, neuvoo tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Neffling.

Vastuu tuotteiden turvallisuudesta on aina valmistajalla.

(Kuva Aku Häyrynen/Tulli) Etyleenioksidia on usein havaittu seesaminsiementuotteissa. Tullin valvonnassa ainetta löytyi myös mausteista ja ravintolisistä.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia