Turkulaisyritys keksi uudenlaisen lääkkeen koronaan

Lääkeinnovaatioyhtiö Therapeutica Borealis Oy on keksinyt koronalääkkeen, jota se on patentoimassa Yhdysvalloissa.

Patentti myönnetään yrityksen arvion mukaan toukokuun aikana.

Covid-19-tautia estävän lääkkeen keksijöitä ovat yrityksen perustajat, professori Kalervo Väänänen, dosentti Lauri Kangas ja psykologi Matti Rihko.

Nenäsumutteena annettava lääke vaikuttaa nenän limakalvojen solujen toimintaan. Näin se torjuu virusta ja heikentää sen kykyä tunkeutua elimistöön ja monistua.

Lääke ehkäisee sairastumista ja pienentää vakavan tautimuodon riskiä.

Uuden lääkkeen vaikuttavat aineet aprotiniini, hydroksiklorokiini ja ivermektiini ovat kaikki ennestään tunnettuja ja laajalti käytössä eri sairauksien hoidossa.

Nykylääkkeet annostellaan kuitenkin pillereinä tai infuusioina, jolloin lääkeainemäärät ovat korkeita ja saattavat aiheuttaa haittoja.

Turkulaisfirman idea on käyttää aineita uudella tavalla eli kohdennetusti ylähengitysteiden limakalvolla.

Lääkkeen määrä voidaan näin pitää alhaisempana, mikä tekee hoidosta turvallisemman ja tehokkaamman.

”Voidaan kehittää nopeasti valmiiksi”

Therapeutican hallituksen puheenjohtajana toimiva Kalervo Väänänen toteaa tiedotteessa, että koronarokotteiden rinnalle tarvitaan lääkehoito, jota voidaan käyttää sekä ennaltaehkäisevästi että sairastuneiden hoidossa.

”Keksintömme voi auttaa taistelussa uusia sars-cov2-muunnoksia sekä muita viruksia vastaan”, hän sanoo.

Lääkkeen kehittäminen valmiiksi on hänen mukaansa mahdollista nopeassa aikataulussa, koska molekyylien turvallisuus on jo tiedossa.

Kehitystyö voidaan siten suunnata kakkosvaiheen kokeisiin, joissa tutkitaan lääkkeen vaikuttavuutta ja tehokkuutta suhteessa erilaisiin annoskokoihin ja annostelumekanismeihin.

Yhtiö kuitenkin arvioi, että lääkkeen tuominen markkinoille edellyttää vakiintuneen lääkealan toimijan resursseja ja kansainvälisen liiketoiminnan mittakaavaa.

Turkulaisyritys pyrkii nyt löytämään rinnalleen yhteistyökumppanin, jotta tavoitteeseen päästään.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia