Tutkijat löysivät geenisormenjäljen, joka ennustaa ykköstyypin diabeteksen etenemistä

Löytö tehtiin Turun biotiedekeskuksen ja InFlames-lippulaivan tuoreessa tutkimuksessa. Uuden tiedon ansiosta tautiprosessiin voidaan ehkä tulevaisuudessa puuttua aikaisemmin.

Professori Laura Elon ja professori Riitta Lahesmaan johtaman tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa tyypin 1 diabeteksen etenemiseen liittyviä geenien ilmenemisen muutoksia potilailla, joilla tauti on puhjennut hiljattain.

Tätä varten tutkijat analysoivat verinäytteitä, jotka kerättiin osana Innodia-ohjelmaa. Maailmanlaajuiseen ohjelmaan osallistuu 31 akateemista instituutiota, useita lääkeyrityksiä ja kaksi potilasjärjestöä.

Verinäytteiden analysointi paljasti, että tiettyjen geenien ilmentymiseen liittyvän geenisormenjälki oli yhteydessä diabeteksen nopeaan etenemiseen.

”Löydöksemme perusteella saattaa tulevaisuudessa olla mahdollista puuttua tautiprosessiin aikaisemmin. Voisimme siten hidastaa taudin etenemistä ja mahdollisesti ehkäistä tai viivästyttää sen oireiden puhkeamista”, Turun yliopiston professorikaksikko kertoo.

Uuden tiedon ansiosta tautia voidaan myös seurata paremmin ja potilaalle laatia yksilöllisemmät hoitosuunnitelmat, jolloin päästään parempiin hoitotuloksiin.

Tähän mennessä ei ole kyetty kehittämään keinoa, jolla kunkin potilaan taudinkulun lopputulos voitaisiin ennustaa.

Suomessa yleinen sairaus

Ykköstyypin eli nuoruustyypin diabeetikoita on Suomessa noin 50 000. Suuri osa sairastuneista on lapsia ja nuoria.

Turun biotiedekeskus on Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen tutkimuskeskus.

InFlames on puolestaan kahden turkulaisyliopiston lippulaivahanke, joka tähtää uusien lääkekehityskohteiden tunnistamiseen ja lääkkeiden kehittämiseen yhdessä alan yritysten kanssa.

Turkulaistutkimuksen julkaisi Lancetin eBioMedicine-lehti.

(Kuva Pixabay) Nyt löydetty geenijoukko voi tulevaisuudessa tarjota avaimen diabeteksen puhkeamisen viivästyttämiseen tai jopa taudin ehkäisyyn.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia