Valmistelutyöt Harjavaltaan nousevan vihreän vedyn tuotantolaitoksen tontilla ovat käynnissä. Ensimmäiseksi tontilta poistetaan ylimääräiset puut.
Harjavallan Suurteollisuuspuistoon sijoittuvan tehtaan rakennuttaja on vety-yhtiö P2X Solutions Oy. Laitoksen varsinainen rakentaminen päästään aloittamaan syksyllä.
Hankkeen rakentamisvaiheen suorat ja välilliset työllisyysvaikutukset ovat noin 350 henkilötyövuotta. Pysyviä työpaikkoja P2X arvioi syntyvän noin 50.
Vuonna 2024 käynnistyvä, kapasiteetiltaan 20 megawatin laitos tuottaa vedyn lisäksi synteettistä metaania. Tuotannon sivuvirtoina syntyvät lämpö ja happi voidaan hyödyntää teollisissa prosesseissa.
Laitoksen on laskettu vähentävän Suomen hiilidioksidipäästöjä noin 40 000 tonnia vuodessa.
Tähtäimessä tuhannen megawatin kapasiteetti
P2X Solutionsin tavoitteena on rakentaa yhteensä tuhannen megawatin elektrolyysikapasiteetti kymmenen seuraavan vuoden aikana.
”Harjavallassa toteutamme ensimmäistä hankettamme hyvässä yhteistyössä alueen teollisuuden ja Harjavallan kaupungin kanssa”, kertoo P2X:n toimitusjohtaja Herkko Plit.
”Vihreä vety ja sen jatkojalosteet edesauttavat niin maa- ja meriliikenteen kuin teollisuudenkin vihreää siirtymää sekä maamme energiaomavaraisuutta. Vastaavia investointeja tarvitaan jatkuvasti lisää edistääksemme vetytaloutta, sen suomia päästövähennyksiä ja irtautuaksemme fossiilisista polttoaineista.”
(Kuva P2X) P2X Solutions on jo aloittanut seuraavien vetylaitostensa suunnittelun.
Aiheesta aiemmin:
Vety-yhtiö P2X:n tuotantolaitokseen elektrolyysilaitteisto Saksasta
Nyt se on varmaa – Harjavallan vihreä vetylaitos toteutuu
Harjavallan vihreälle vetylaitokselle 26 miljoonan investointituki
Suomen ensimmäinen vihreän vedyn tuotantolaitos Harjavaltaan