Uudella lääkeaineella lisätehoa syöpien hoitoon

Itä-Suomen yliopiston farmasian laitoksessa on kehitetty lupaava lääkeaine syövänhoitoon.

Lääke estää luonnollisten aminohappojen kulkeutumista syöpäsoluihin. Näin solut tuhoutuvat, sillä aminohappojen saanti on välttämätöntä niiden kasvulle ja jakaantumiselle.

Dosentti Kristiina Huttusen johtaman ryhmän tutkimustulokset julkaistiin Apoptosis-lehdessä.

Huttunen ja hänen kollegansa esittelivät ideoimansa uudenlaisen LAT1-estäjän Journal of Medicinal Chemistry -lehdessä jo vuonna 2016.

Nyt julkaistuissa jatkotutkimuksissa sama LAT1-estäjä osoittautui in vitro -kokeiden perusteella verenkierrossa turvalliseksi. Syöpäsoluissa se sen sijaan aktivoi ohjelmoitua solukuolemaa.

LAT1 on suuria aminohappoja kuljettava kalvoproteiini, joka yli-ilmentyy monissa eri syöpäsoluissa. Sen toiminnan estämisestä voi siten olla hyötyä useiden erilaisten syöpien hoidossa.

Paras teho lääkeyhdistelmänä

Huttusen mukaan LAT1-estäjä ei kuitenkaan yksinään tepsi kunnolla mihinkään syöpään.

Jos yhden kuljetinproteiinin toiminta estetään, syöpäsolut keksivät toisen keinon aminohappojen hankintaan.

”Juuri nämä erilaiset suojamekanismit tekevät monista syövistä vastustuskykyisiä lääkkeille”, tutkija sanoo.

Hänen mielestään tehokkain tapa hoitaa syöpää on usean lääkkeen yhdistelmä.

LAT1-estäjän kohdalla paras teho saatiin aikaan, kun se yhdistettiin bestatiini-nimiseen lääkeaineeseen. Bestatiini torppaa syöpäsoluilta toisen tärkeän aminohappojen saantireitin.

Potentiaalia jatkokehitykseen

Japanissa on kehitetty toisenlainen LAT1-estäjä, joka on edennyt jo potilaskokeisiin.

Kristiina Huttusen mukaan myös hänen ryhmänsä rakentama LAT1-estäjä on innovaatio, jolla on potentiaalia jatkokehitykseen.

Suomalaisvaihtoehto muistuttaa japanilaista mutta on rakenteeltaan pysyvämpi.

Lisäksi japanilaislääke johtaa aineenvaihduntareaktioihin, jotka voivat heikentää sen tehoa elimistössä. Itäsuomalaisten lääkekandidaatilla ei ole tätä ongelmaa.

”Sen vuoksi uskon, että yhdisteemme tai siitä mahdollisesti jatkossa kehitettävät rakenteelliset johdokset voivat kohdentua paremmin syöpäsoluihin ja olla siten turvallisempia potilaskäytössä.”


 

MAINOS

Tilaa Kemia-lehti, saat lahjaksi käsidesin!

  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 29 euroa
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa
  • Saat lahjaksi innovatiivisen, kotimaisen Nolla-käsidesin. Lue lisää: Käsidesivaahto tehoaa myös koronavirukseen.
  • Kampanja jatkuu 30.6.2020 asti.

Katso lisätiedot ja tartu tarjoukseen.

Tilaamalla lehden tuet kotimaista työtä, tutkimusta ja journalismia. 

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia