Uusi menetelmä mittaa keliakiavauriot tarkasti ja nopeasti

Tampereen yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uudenlaisen menetelmän ohutsuolinäytteiden kolmiulotteiseen kuvantamiseen.

Digitaalisista 3d-kuvista kyetään mittaamaan nopeasti ja tarkasti esimerkiksi keliakian aiheuttaman suolivaurion aste.

Röntgentomografiseen mikroskopiaan (mikro-CT) perustuvaa ohutsuolinäytteiden kuvantamista voidaan käyttää myös keliakian diagnostiikan parantamisessa ja lääketutkimuksissa.

Nykyinen menetelmä työläs ja vaativa

Keliakiadiagnoosi tehdään edelleen pääosin ohutsuolen koepalasta todetun suolinukkavaurion perusteella.

Vaurion luotettavaa analysointia varten tähystyskoepalat tulee leikata huolellisesti oikeasta mittaussuunnasta, mikä on työlästä ja vaatii erikoisosaamista.

”Uusintaleikkeitä joudutaan ottamaan usein, eikä luotettaviin mittaustuloksiin välttämättä siltikään päästä”, kertoo professori Kalle Kurppa.

Etenkin rajatapausten arviointi on vaikeaa, ja pahimmassa tapauksessa tulkintaongelmat voivat johtaa elinikäiseen virhediagnoosiin.

”Perinteinen tutkimustapa ei myöskään ole tarpeeksi herkkä lääketutkimuksia varten.”

Tarkka rekonstruktio koko näytteestä

Uudella röntgensäteisiin perustuvalla mikro-CT laitteella kudosnäytteistä voidaan luoda koko näytteen kattava 3d-rekonstruktio jopa yhden mikrometrin tarkkuudella.

Menetelmä syntyi, kun Tampereen yliopiston lasten terveyden tutkimuskeskus ja keliakiatutkimuskeskus ryhtyivät yhteistyöhön laskennallisen biofysiikan ja kuvantamisen tutkimusryhmän kanssa.

3d-kuvista haluttiin suolen limakalvorakenteen lisäksi mitata myös ravintoaineiden imeytymistoiminnalle oleellista pinta-alaa.

Tätä varten ryhmä kehitti tietokoneavusteisen pisteparveen perustuvan mittaamismenetelmän.

Uutta menetelmää on testattu menestyksekkäästi hoitamatonta ja hoidettua keliakiaa sairastavilla potilailla ja myös ihmisillä, joilla oli positiiviset keliakiavasta-aineet mutta ei-diagnostinen koepalanäyte.

(Kuvituskuva) Keliakia vaurioittaa potilaan ohutsuolen limakalvoa ja lyhentää suolinukkaa. Uusi kuvantamismenetelmä paljasti, että myös nukkalisäkkeiden muoto muuttuu.


MAINOS

Tilaa Kemia-lehti, saat lahjaksi käsidesin!

  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 29 euroa
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa
  • Saat lahjaksi innovatiivisen, kotimaisen Nolla-käsidesin. Lue lisää: Käsidesivaahto tehoaa myös koronavirukseen.
  • Kampanja jatkuu 30.9.2020 asti.

Katso lisätiedot ja tartu tarjoukseen.

Tilaamalla lehden saat laatulukemista ja tuet samalla kotimaista työtä, tutkimusta ja journalismia.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia