Niin sanotut uusioimusolmukkeet voivat auttaa ihmisen immuunipuolustusta löytämään syöpäkudoksen ja hävittämään sen.
Tärkeä havainto tehtiin Leuvenin katolisen yliopiston johtamassa kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa oli Suomesta mukana Turun yliopisto.
Uusioimusolmukkeilla tarkoitetaan ylimääräisiä imusolmukkeen kaltaisia rakenteita, joita kasvaimiin muodostuu.
Tutkijat huomasivat, että syövän uusioimusolmukkeisiin ilmestyy verisuonia, jotka ovat samankaltaisia kuin ne suonet, joiden kautta immuunisolut kulkevat normaaleihin imusolmukkeisiin.
Uusioimusolmukkeiden verisuonten kautta syöpäkudokseen pääsee immuunipuolustukselle keskeisiä soluja. Suonien suojissa kehittyy myös tappaja-T-soluja, jotka taistelevat syöpäsoluja vastaan ja tuhoavat niitä.
Tutkimuksen tulokset julkaisi Cancer Cell -lehti.
Voisi parantaa syövänhoidon tehoa merkittävästi
”Jos löytäisimme mekanismeja ja aineita, joilla voisimme saada kaikkiin syöpiin kasvamaan uusioimusolmukkeita ja näitä erikoistuneita verisuonia, sillä voisi olla merkittävä parannus syövänhoidon tehoon”, sanoo akateemikko Sirpa Jalkanen.
Jalkanen työskentelee Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä InFlames-lippulaivassa, josta tutkimukseen osallistuivat myös akatemiatutkijat Maija Hollmén ja Akira Takeda.
Akateemikko sanoo olevansa tyytyväinen kansainvälisen ryhmän työhön. Hankkeessa oli laajaa osaamista, ja siinä käytettiin uusia, moderneja tutkimusmenetelmiä. Tutkijat myös hyödynsivät sekä eläinmalleja että potilasmateriaaleja.
”Saimme paljon uutta tietoa uusioimusolmukkeiden syntymekanismista, josta ei tiedetty aiemmin juuri mitään.”
Suomen Akatemian rahoittama InFlames-hanke tähtää uusien lääkekehityskohteiden tunnistamiseen ja lääkekehityksen toteuttamiseen yhdessä biotekniikka- ja lääkeyritysten kanssa.
(Kuva Turun yliopisto) Joihinkin syöpäkasvaimiin syntyy uusioimusolmukkeita, joita hyödyntämällä immuunipuolustuksen tappajasolut pääsevät käymään syöpäsolujen kimppuun ja tuhoamaan ne.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.