Uutuusrokote saattaa estää ykköstyypin diabeteksen

Suomalaiset ja ruotsalaiset tutkijat kehittävät rokotetta, jonka toivotaan antavan suojaa ykköstyypin diabetekselta.

Rokote voisi suojata muun muassa lapsia, joilla on perinnöllinen diabetesriski.

Uusi rokote perustuu enterovirustartunnan estämiseen.

Tutkimuksissa on aiemmin osoitettu, että enterovirusinfektiolla voi olla yhteys diabeteksen puhkeamiseen.

Infektio saattaa laukaista elimistössä autoimmuunihyökkäyksen, joka kohdistuu insuliinia tuottaviin haimasoluihin.

Rokotekandidaattia on jo testattu eläinkokeissa, joista on saatu lupaavia tuloksia.

Enterovirukset ovat hankala vastustaja

Enterovirukset ovat yleisiä taudinaiheuttajia. Muun muassa halvaukseen johtava poliovirus kuuluu enteroviruksiin.

Tunnettu on myös enterovirus 71, joka aiheuttaa enterorokkoa.

Poliota vastaan kehitettiin rokote jo 1950-luvulla. Myös enterovirus 71:tä vastaan on saatu aikaan rokote, joka on tulossa käyttöön ensimmäisenä Kiinassa.

Muita enteroviruksia vastaan ei toistaiseksi ole rokotteita eikä hoitoja.

Suojaa myös aivokalvon ja sydänlihaksen tulehduksilta

Suomalais-ruotsalainen uutuusrokote suojaa kuitenkin kaikilta CVB-alatyypin (Coxsackie B) enteroviruskannoilta, joita tunnetaan yhteensä kuusi.

CVB-virukset ovat yleisiä flunssan aiheuttajia.

Flunssan lisäksi ne aiheuttavat myös vakavampia infektioita, joiden seurauksena on joskus esimerkiksi aivokalvontulehdus tai sydänlihastulehdus.

Pitkittyneen kroonisen sydänlihastulehduksen hoito saattaa vaatia jopa sydämensiirtoa.

Edessä testit ihmisillä

Uusi CVB-rokote on valmistettu Tampereen yliopistossa apulaisprofessori Vesa Hytösen tutkimusryhmässä.

Rokotteen immunogeenisyys varmistettiin Tampereella professori Heikki Hyödyn ryhmässä.

Tutkimuksessa on ollut mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijoita, muun muassa solu- ja molekyylibiologian dosentti Varpu Marjomäki.

Tähän asti rokotetta on testattu Ruotsissa Karoliinisessa instituutissa, jonka professori Malin Flodström-Tullberg on Science Advances -lehden julkaiseman tutkimuksen vastaava tekijä.

Rokotteen testaus ihmisillä on käynnistymässä. Ihmiskokeista vastaa amerikkalainen lääkeyhtiö.

(Kuva Adobe Stock) Ykköstyypin diabetes on erityisen yleinen suomalaisilla lapsilla. Uudelta rokotteelta odotetaan siksi paljon.

 

Tilaa Kemia-lehti, saat lahjaksi käsidesin!

  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 29 euroa
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa
  • Saat lahjaksi innovatiivisen, kotimaisen Nolla-käsidesin. Lue lisää: Käsidesivaahto tehoaa myös koronavirukseen.
  • Kampanja jatkuu 30.6.2020 asti.

Katso lisätiedot ja tartu tarjoukseen.

Tilaamalla lehden tuet kotimaista työtä, tutkimusta ja journalismia.

 

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia