Uutuustesti voi vähentää verinäytteiden tarvetta

Helsingin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jonka ansiosta tiettyjen tulehdusten diagnostiikassa voidaan päästä eroon verinäytteiden ottamisesta.

Verianalyysin sijaan uutuustesti tunnistaa infektioita virtsanäytteestä.

Testiä on kokeiltu neljälläkymmenellä potilaalla, jotka olivat hoidossa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa myyräkuumeen takia.

Myyräkuumeen tunnistaminen vaatii normaalisti verinäytteen. Uusi testi kuitenkin löysi taudinaiheuttajan eli puumalaviruksen myös kaikkien potilaiden virtsanäytteestä.

Puumalavirus kuuluu hantavirusten ryhmään, joten testiä voidaan tutkijoiden mukaan soveltaa myös muiden hantavirusinfektioiden diagnostiikassa. Hantavirukset aiheuttavat muun muassa vakavia verenvuotokuumeita.

Keksinnön pohjana tutkijoiden tuore havainto

Testi hyödyntää tutkijoiden jo aiemmin patentoimaa RFS-menetelmää.

RFS-menetelmä pohjaa uudenlaiseen tapaan mitata kehon tuottamia vasta-aineita, kuten viruksia, bakteereja tai allergeeneja tunnistavia molekyyleja tai autoimmuunisairauksissa syntyviä autovasta-aineita.

Vasta-aineet koostuvat kahdesta ketjusta, raskaasta ja kevyestä. Vasta-aine sitoutuu kohteeseensa antigeenia sitovalla alueella, jonka ketjut muodostavat yhdessä.

Helsinkiläistutkijat kuitenkin havaitsivat hiljattain, että kevytketju voi sitoutua antigeeniin myös yksinään. Koska kevytketjut erittyvät virtsan kautta, vasta-ainetestaus on siis mahdollista tehdä virtsanäytteestä.

Testi edellyttää vielä jatkokehitystä, sillä se ei toistaiseksi osaa erottaa akuuttia tulehdusta aiemmin sairastetusta.

Dosentti Jussi Hepojoen johtama tutkijaryhmä julkaisi tuloksensa Viruses-lehdessä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia