Valion hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi diplomi-insinööri, eMBA Matti Lehmuksen. Hän aloittaa tehtävässä 1. tammikuuta 2027, kun nykyinen toimitusjohtaja Annikka Hurme jää eläkkeelle.
Matti Lehmus, 52, on työskennellyt pitkään Nesteen palveluksessa useissa keskeisissä johtotehtävissä, viimeksi yhtiön toimitusjohtajana vuosina 2022–2024. Tätä nykyä Lehmus vaikuttaa Kemiran hallituksessa.
”Matti Lehmus on kokenut johtaja, jolla on vahvaa näyttöä liiketoiminnan kehittämisestä ja kasvattamisesta niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Hänen laaja kokemuksensa useiden globaalien kasvuprojektien johtamisesta painoi valinnassa merkittävästi”, sanoo Valion hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto.
Valion strategiassa korostuvat Kauniston mukaan kansainvälistyminen, kasvubrändien vahvistaminen, uusien liiketoimintojen vauhdittaminen ja uusien kyvykkyyksien rakentaminen muuttuvassa toimintaympäristössä.
”Valion hallitus on vakuuttunut, että Matin strateginen osaaminen ja vahva johtajuus tukevat tavoitteidemme saavuttamista. Hänen johdollaan meillä on erinomaiset edellytykset jatkaa Valion kehittämistä omistajiemme, suomalaisten maitotilayrittäjien parhaaksi.”
”Valiolla ainutlaatuinen rooli”
”On hienoa päästä johtamaan Valiota, jolla on ainutlaatuinen rooli suomalaisessa elintarviketeollisuudessa”, Matti Lehmus sanoo.
Valiolla on Lehmuksen mukaan vankka perusta: osaava henkilöstö, arvostetut brändit ja kyky kehittää uusia tuotteita.
”Odotan innolla yhteistyötä valiolaisten kanssa pitkäjänteisen kasvun luomiseksi ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi muuttuvassa toimintaympäristössä sekä mahdollisuutta hyödyntää kokemustani uudella toimialalla.”
Lue myös:
Nesteen toimitusjohtaja Matti Lehmus jättää tehtävänsä
Matti Lehmus Nesteen toimitusjohtajaksi – aloittaa toukokuussa
Nesteen leivissä – Veljekset kuin Lehmukset
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
