Kaikki tuntevat Mannerheimintien, mutta tiesitkö, että junareiteilläkin on nyt erisnimet? VR on alkanut nimetä Suomen junareittejä vastuullisuutta edistävien ja junamatkustamista suosivien yritysten mukaan.
Helsingistä Pasilaan puksutellaan tästedes uudelleenkäyttöä edistävän kahvilakonseptiyrityksen Reloven mukaan nimetyllä rataosuudella.
Pasilasta Tikkurilaan jatketaan tekstiilien kiertotalouden pioneeriyrityksen Lindströmin reitillä.
Myös ainakin Mehiläinen, DNA ja Musti & Mirri ovat saaneet omat nimikkoreitit.
”Ei ole aprillipila”
VR julkisti ensimmäiset yritysten mukaan nimetyt osuudet 31. maaliskuuta 2023. Huhtikuun ensimmäisen läheisyys sai monet epäilemään, että uutiseen on piilotettu silliä ja kuravettä.
”Tämä ei ole aprillipilaa. Et ole ensimmäinen, joka kysyy”, nauraa VR:n viestintäpäällikkö Mira Linnamaa.
Kampanjan ideana on edistää vastuullista matkustamista.
”Ajatuksena on saada kannustettua yrityksiä siirtymään hiilineutraaliin junamatkustamiseen lentämisen ja autoilun sijaan”, Linnamaa taustoittaa.
Hän korostaa, etteivät kampanjassa mukana olevat yritykset maksa mitään VR:lle, vaan tavoitteena on yhdessä lisätä hiilineutraalia junamatkustamista työ- ja liikematkustamisessa.
VR:n junilla tehdyistä matkoista laskennallisesti 95 prosenttia on täysin hiilineutraaleja. Loppujen viiden prosentin päästöt on kompensoitu. Vain kiskobusseista aiheutuu päästöjä, samoin Kolarin yöjunat kulkevat vielä sähköistämättömillä reiteillä.
Kuulutukset ennallaan
Kasvihuonekaasupäästöjä vähentävät yritykset voivat hakea mukaan kampanjaan. Ehtona on, että yritys tähtää vastuullisuuteen ja hiilineutraalisuuteen muun muassa suosimalla junamatkustamista henkilöstönsä kulkumuotona.
Kampanja on keino jakaa tällaisille vastuullisille edelläkävijäyrityksille tunnustusta.
“Meillä on koko Suomen kattava junareittien verkosto, joka mahdollistaa maanlaajuisen päästöttömän liikkumisen. Teiden nimeäminen on ikiaikainen tapa jakaa tunnustusta ansioituneille henkilöille ja ryhmille. Junareittien nimeäminen kestävää kehitystä edistävien yritysten mukaan on perinteelle luonteva jatkumo”, VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä sanoo.
Junamatkustajalle säilyvät tutut reittien ja asemien nimet, eikä junalippuakaan tarvitse ostaa tietyn yrityksen mukaan nimetylle välille. Myös kuulutukset junissa kaikuvat entiseen malliin paikannimien mukaisesti.
Kampanjaan mukaan lähtevät yritykset saavat sen sijaan nimensä VR:n verkkosivujen reittikartastoon. Yritykset saavat myös käyttöönsä kampanjamateriaalia.
VR aikoo julkistaa uusia nimeämisiä jo lähiviikkoina.
Elina Saarinen
(Kuva VR) Tällaista kylttiä ei oikeasti ole tulossa radan varteen, vaikka junamatkustusta suosivat yritykset saavatkin kampanjassa omat nimikkoreittinsä.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.