Vihreän kemian mukaisissa tuotantoprosesseissa pyritään minimoimaan tai kokonaan ehkäisemään haitallisten aineiden käyttö ja syntyminen. Kuvituskuva: Pixabay.

Vihreä kemia etenee, mutta fosforin tehokas kierrätys vaatii vielä paljon työtä

Millaiset ovat vihreän kemian mahdollisuudet edistää ekologisempia menetelmiä fosfonaattien tuotannossa ja käytössä? Asiaa tarkastelee Green Chemistry -lehden tuore artikkeli.

”Fosfonaattien valmistamiseen on jo kehitetty hyviä vihreän kemian menetelmiä, mutta niiden – ja yleisemmin fosforin – tehokas talteenotto ja kierrätys teollisessa mittakaavassa vaatii vielä runsaasti tutkimus- ja kehitystyötä”, tiivistää tutkija Petri Turhanen Itä-Suomen yliopistosta.

”Voidaankin kysyä, onko minkään ei-kierrätettyä fosforia sisältävän yhdisteen kohdalla oikein edes puhua vihreästä kemiasta.”

Yliopiston farmasian laitoksessa työskentelevä Turhanen kuuluu Green Chemistryn tilaaman katsausartikkelin kirjoittajiin.

Green Chemistry on vihreän kemian alan johtava lehti.

Fosfori kriittinen raaka-aine

Euroopan unioni on luokitellut fosforin kriittiseksi raaka-aineeksi, jonka kierrätystä tulisi tehostaa.

Tarvetta on myös ekologisemmille fosforiyhdisteiden valmistusmenetelmille.

Kriittisiksi raaka-aineiksi määritellään taloudellisesti erittäin tärkeät raaka-aineet, joihin liittyy tuotannon maantieteellisestä keskittymisestä ja korvaavien materiaalien puutteesta johtuva korkea toimitushäiriöiden riski.

Fosfonaateilla tärkeitä sovelluskohteita

Orgaaniset fosforiyhdisteet ovat keskeisiä aineita muun muassa kemiassa, biologiassa, lääketieteessä ja farmasiassa.

Orgaanisiin fosforiyhdisteisiin lukeutuvilla fosfonaateilla on erityisen tärkeitä sovelluskohteita muun muassa lääkkeinä osteoporoosin ja muiden kalsiumin aineenvaihduntasairauksien hoidossa.

Lisäksi fosfonaatit ovat merkittäviä putkistojen kalsium- ja magnesiumsaostumien ja korroosion estäjiä.

Vihreä kemia säästää ympäristöä

Vihreällä kemialla tarkoitetaan ympäristöä säästäviä kemikaaleja ja tuotantoprosesseja, joissa pyritään minimoimaan tai kokonaan ehkäisemään haitallisten aineiden käyttö ja syntyminen.

Vihreän kemian menetelmiin kohdistuu tätä nykyä yhä enemmän odotuksia, sillä maailman suuret ympäristöongelmat ovat paljolti vailla ratkaisua.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia