VTT sai purkuluvan tutkimusreaktorilleen

Teknologian tutkimuskeskus VTT on saanut valtioneuvostolta ydinenergialain mukaisen luvan Espoon Otaniemessä sijaitsevan FiR 1 -tutkimusreaktorin purkamiseen.

Otaniemen reaktori on ensimmäinen Suomessa purettava ydinlaitos. Se oli käytössä vuosina 1962–2015.

Tutkimusreaktorilla tarkoitetaan pienitehoista ydinreaktoria, jota ei käytetä sähkön eikä lämmön tuottamiseen vaan tutkimukseen ja opetukseen.

Otaniemen reaktorin purkaa Fortum Power and Heat Oy. Purkaminen alkaa vuoden 2022 lopussa ja kestää noin vuoden.

Purkamisen jälkeen VTT luovuttaa reaktorirakennuksen sen omistavalle Aalto-yliopistolle.

Käytetty ydinpolttoaine Yhdysvaltoihin

Reaktorin käytön aikana syntyneet ja purkamisessa syntyvät matala- ja keskiaktiiviset jätteet on tarkoitus siirtää Fortumin Loviisan voimalaitokseen varastoitaviksi ja loppusijoitettaviksi.

Korkea-aktiivista materiaalia reaktorirakennuksessa ei enää ole, sillä VTT luovutti  käytetyn ydinpolttoaineen jo tammikuussa jatkokäyttöön Yhdysvaltoihin, jossa sitä hyödyntää nyt geologian tutkimuskeskus USGS.

Myös aineen loppukäsittelystä huolehditaan aikanaan Yhdysvalloissa.

Tutki kuukiviä ja tarjosi sädehoitoa syöpäpotilaille

FiR 1 -reaktori on historiansa aikana ollut avuksi muun muassa kuukivien tutkimuksessa, kullan etsinnässä ja syöpähoidoissa. Ennen kaikkea se on kuitenkin toiminut keskeisenä ydinenergian koulutus- ja tutkimustyön laitoksena.

Reaktori tuottaa vielä purkuvaiheessaankin arvokasta kokemusta tuleville vuosikymmenille, kun suomalaisia ydinvoimaloita aikanaan poistetaan käytöstä.

Maailmalla voimaloiden poistaminen käytöstä on ajankohtaista jo nyt, kun useat maat ovat päättäneet luopua ydinenergiasta.

VTT on koonnut yhteen useiden suomalaisten yritysten osaamista erilliseen dECOmm-hankkeeseen, joka tähtää kansainvälisille ydinvoimaloiden purkumarkkinoille.

(Kuva VTT) Tutkimusreaktorin polttoaine-elementtejä pakattuina kuljetussäiliön sisällä käytettävään koriin. Kuva on otettu reaktorin altaassa, jonka vesi suojaa tehokkaasti säteilyltä. Käytetty polttoaine matkasi Yhdysvaltoihin jo alkuvuodesta 2021.

Aiheesta aiemmin:

VTT kehittää ydinvoimaloiden purkamisesta bisnestä

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Pienydinreaktorit ovat ”pienen ja ketterän pelipaikka”

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia