Yleisön pyynnöstä – Ämpäristöteko tulee taas

Valtakunnallinen kovamuovien keräystempaus järjestetään myös vuonna 2020.

Ämpäristöteko-kampanjan uusintaa ovat toivoneet sekä suuri yleisö että Muoviteollisuus ry:n jäsenyritykset.

Myös tänä vuonna tempaistaan maailman ympäristöpäivänä 5. kesäkuuta.

Ämpäreitä, pulkkia ja muita leluja, puutarhatuoleja, ruukkuja ja kanistereita otetaan vastaan useilla paikkakunnilla, joista tulee tietoa osoitteeseen www.muovikuuluukiertoon.fi.

Keräilyn ohjeistuksesta ja yleiskoordinaatiosta huolehtii Muoviteollisuus ry. Keräykseen tuotavat muovituotteet vastaanottaa ja toimittaa eteenpäin Lassila & Tikanoja.

Kierrätystä kehitetään

Vuoden 2019 Ämpäristöteossa oli mukana 21 paikkakuntaa, joiden tuhannet asukkaat siivosivat nurkistaan käytöstä poistettuja ja rikkinäisiä kovamuovisia esineitä.

”Olimme iloisesti yllättyneitä, kuinka positiivinen vastaanotto ja henki jokaisella tapahtumapaikkakunnalla olikaan”, sanoo Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä.

Kovamuovien kierrättämistä on toivottu pysyväksi käytännöksi muovipakkausten tapaan.

”Sen suhteen varmasti tarvitaan vielä Suomessa paljon työtä ja muutosta, mutta ensimmäiset ämpärilliset vettä myllyyn on nyt kannettu.”

Kehitteillä on Kärhän mukaan monenlaisia uusia muovinkierrätyksen väyliä, kuten keskitettyjä automaattisia lajittelu- ja käsittelylaitoksia, jotka minimoivat kuljetukset.

”Meillä ja maailmalla kehitetään myös muovien kemiallista kierrätystä lisäämään ratkaisevasti kierrätysmuovien laatua ja markkinoita”, Kärhä muistuttaa.

Päivitys 30.3.: Ämpäristöteko on päätetty perua tältä vuodelta koronakriisin takia. Kampanjan tilanne arvioidaan uudelleen keväällä 2021.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia