Yliopistokeskus vahvistaa Kokkolan alueen osaamistasoa ja synnyttää merkittäviä taloudellisia vaikutuksia

Kokkolan yliopistokeskuksella Chydeniuksela on myönteisiä vaikutuksia etenkin Keski-Pohjanmaan työvoiman koulutustason kehitykseen, TKI-toimintaan ja aluetalouteen.

Näin kertovat yliopistokeskuksen tuoreen selvityksen tulokset.

Yliopistokeskuksen kemian, informaatioteknologian, kasvatustieteiden, sosiaalityön ja kauppatieteiden tutkintokoulutuksesta valmistuvat työllistyvät erityisesti Keski-Pohjanmaalle ja sitä ympäröiviin maakuntiin, mikä helpottaa alueen työvoimapulaa.

Chydeniuksen koulutus ja avoimen yliopiston tarjonta ovat myös nostaneet Keski-Pohjanmaan koulutustasoa suhteessa muihin maakuntiin.

Osaamisvaikutusten lisäksi yliopistokeskuksen aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkittävät.

Suoran vuotuisen arvonlisäysvaikutuksensa lisäksi Chydenius tuottaa välillisiä vaikutuksia. Yhteenlasketut arvonlisäysvaikutukset ovat 52 miljoonaa euroa.

Yliopistokeskus Chydeniuksen toiminnassa yhdistyvät yliopistollinen tutkimus, koulutus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Tutkimusta tehdään kiinteämmässä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa kuin perinteisissä yliopistoissa.

(Kuva Chydenius) Monitieteisen Kokkolan yliopistokeskuksen muodostavat Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot. Keskuksen toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia