Ympäristöpääkaupungin kemistit kesyttävät muovinkin

Lahti on tänä vuonna Euroopan vihreä pääkaupunki ja joka vuosi Suomen epävirallinen muovipääkaupunki.

Kalevi Rantanen

Lahteen mahtuu paljon tietotaitoa, eikä kaupungin kemian osaaminenkaan rajoitu muovikemiaan, mutta ympäristöteeman yhteydessä kannattaa puhua juuri muovista.

Muovi ja hyvä ympäristö on monen mielestä mahdoton yhdistelmä, mutta Lahden alueen muovitoimijat ovat osoittaneet, että mahdottomilta näyttävien asioiden tekeminen on mahdollista.

Hiilineutraaliuden ja kiertotalouden pioneereja löytyy myös muovialalta.

”Lahden seutu on yksi Suomen merkittävimmistä muovituoteteollisuuden keskittymistä, ellei merkittävin”, taustoittaa Muoviyhdistyksen toimitusjohtaja Vesa Taitto.

”Virallista muovipääkaupungin titteliä Lahdella ei ole, mutta jos sellaisesta kisattaisiin, Lahti olisi kyllä vahvoilla.”

Lahti on hänen mukaansa paikka, jossa myös kiertotalous etenee voimakkaasti.

”Täällä tehdään kovia panostuksia kiertotalouden edistämiseen. Muovi on materiaali, jolla on hyvä kierrättämispotentiaali.”

Taitto ryhtyy luettelemaan alan ”isoja kansainvälisiä tekijöitä”, joiden tuotteita lähtee Päijät-Hämeestä eri puolille maailmaa.

”Sellaisia ovat esimerkiksi Wipakin kalvot elintarvike- ja sairaalatarviketeollisuudelle. Uponor on maailman johtavia rakennus- ja ympäristötekniikan järjestelmien toimittajia maailmassa. Täällä on myös tuotekehitys- ja testauspalveluja, joita tarjoaa Muovipoli.”

Muovipoli Oy:n toimitusjohtaja Sauli Eerola täydentää listaa.

”Lahden alueella toimii myös monia pienempiä alan yrityksiä, joista useille kierrätysmuovit ovat tärkeässä roolissa”, hän sanoo.

Esimerkkeinä hän mainitsee kalvovalmistajat A-Kassin ja Kalliomuovin sekä orimattilalaisen Conenorin, joka on saanut huomiota tuulivoimaloiden lapojen kierrätysratkaisullaan.

Maailman vihreimpiä joustopakkauksia

Wipak Oy on uusissa tuoteinnovaatioissaan satsannut etenkin muoviraaka-aineen käytön vähentämiseen sekä tasalaatuisen ja turvallisen kierrätysmuovin käyttöön siellä, missä se on mahdollista.

Tärkeitä asioita ovat myös biopohjaisten materiaalien hyödyntäminen ja pakkausten kierrätettävyys.

Wipak toimittaa muovikalvoa elintarvikeyhtiö HK Scanin uudenlaisiin grillimakkarapakkauksiin, jotka sisältävät materiaaliteknologiayritys Woodlyn kehittämää selluloosapohjaista puumuovia.

VTT:n, Arlan ja Pauligin kanssa yhtiö testaa elintarvikepakkauksiin tarkoitettua Thermocell-muovikalvoa, joka on valmistettu selluloosasta ja rasvahapoista. Testissä ovat parhaillaan materiaalin tuotantomenetelmät.

”Nämä ovat vain yksittäisiä esimerkkejä Wipakin laajasta Sustainable-tuoteportfoliosta”, kertoo yhtiön viestintäpäällikkö Nina Tillaéus.

Pakkausmateriaalit vähentävät välillisesti päästöjä koko ruokaketjussa.

”Ruokahävikin vähentämisessä niillä on kriittinen rooli nimenomaan siinä, että muovipakkaus, jossa on tarvittavat barrier- eli suojaominaisuudet, pitää tuotteen tuoreena ja syötävänä pidempään”, Tillaéus sanoo.

Wipak on asettanut tavoitteensa korkealle. Yhtiö on ilmoittanut haluavansa parantaa maailmaa ympäristöystävällisimpänä joustopakkausalan yrityksenä.

Se myös tähtää hiilineutraaliuteen vuonna 2025 ja on aloittanut hiilijalanjälkensä laskennan kumppaninsa BearingPointin päästölaskurilla.

Lue numerossa 4/2021 julkaistusta jutusta, mitä muuta  ympäristöpääkaupungissa on meneillään ja millaisen askelen Lahti on ottanut kohti henkilökohtaista päästökauppaa.

(Kuva Wipak Oy) Wipak laajentaa parhaillaan Nastolan-tehdastaan ja parantaa samalla sen energiatehokkuutta. 


 

Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia