OLIN UJO lapsi. Kun koulussa oli pidettävä esitelmä luokan edessä tai juhlissa juteltava kaukaisten sukulaisten kanssa, olisin halunnut piiloutua verhon taakse – tai ihan vain juosta karkuun.
Vuodet opettivat selviytymään tilanteista. Esiintyminen ei edelleenkään tunnu luontevalta, ja hiki nousee jännittäessä pintaan, mutta pakenemista en enää suunnittele. Ainakaan kovin usein.
UJOUTTA AJATELLAAN piirteenä, josta olisi jollain tavalla päästävä eroon. Pitäisi olla reipas, sanoa mielipiteensä kovaan ääneen ja ottaa tila haltuun.
Yleinen ajatus on, että mitä näkyvämpi ja äänekkäämpi tyyppi, sitä paremmin hän tulee elämässään pärjäämään. Sosiaalisia tiimityöskentelijöitä arvostetaan koulussa ja työpaikkailmoituksissa.
Ujous on kuitenkin vain yksi piirre muiden joukossa. Se ei määrittele koko ihmistä ja hänen elämäänsä. Ujo voi samaan aikaan haluta pitää asioita sisällään ja tuntea kuuluvansa porukkaan.
Se ei aina ole helppo yhtälö. Siksi ujoa ihmistä voi lähestyä uteliaasti koputellen, ei rymistellen kerralla sisään.
UUSIMMAN TUNNE & MIELI -lehden haastattelussa kirjailija Anni Kytömäki toivoo ujoille enemmän arvostusta ja sitä, että kuulisimme toisistamme muutakin kuin puheen määrän. Ujokin voi olla rohkea, hän sanoo.
Rohkea ihminen myös hyväksyy itsensä sellaisena kuin on eikä vaadi muitakaan ahtautumaan kapeisiin muotteihin.
Kun kohtaan ujon lapsen kesän juhlissa, en pakota häntä keskusteluun. Voimme vaikka vain hymyillä toisillemme ja jatkaa sitten rauhassa täytekakun syömistä, ehkä vähän sivussa muista.
Kauniita kesähetkiä ja kohtaamisia!
Meri Nykänen
Kirjoittaja on Tunne & Mieli -lehden päätoimittaja.
Kuva: Paula Virta
