Viherrakentaminen on kaupunkien hiilinielu, jonka koon laskemiseen ei kuitenkaan ole tarjolla kunnollisia mittareita.
Rakentamisesta tutut ympäristöselosteet eivät toimi, kun arvioidaan kasvien ja maaperän kykyä sitoa hiiltä.
Näin sanovat suomalaistutkijat, joiden artikkelin julkaisi tiedelehti International Journal of Life Cycle Assessment.
Tutkimuksen tekoon osallistuivat Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Luonnonvarakeskus, jotka selvittivät yhdessä viherrakentamisen potentiaalia kaupunkien hiilineutraaliuden edistämisessä.
”Viherrakentaminen on tärkeä osa kaupunkien viihtyisyyttä, mutta sen tehoa ilmastonmuutoksen torjunnassa on vaikea osoittaa yksittäistä puistoa tai pihaa suunniteltaessa”, kertoo Aallon professori Matti Kuittinen.
”Yhteiset mittarit auttaisivat meitä suunnittelemaan kaupunkeja paremmin juuri hiilineutraaliuden näkökulmasta.”
Haasteena rakenteiden muuttuminen
Rakennusteollisuudessa epd-ympäristöselosteita käytetään jo yleisesti.
Epd on elinkaarianalyysiin perustuva, standardoitu tapa esittää olennaiset, varmennetut ja vertailukelpoiset tiedot tuotteen tai tuoteryhmän ympäristövaikutuksista, erityisesti hiilijalanjäljestä.
Suomalaistutkijat selvittivät, voitaisiinko kasveihin, kasvualustoihin ja kuorikatteisiin sitoutuvaa hiiltä esittää rakennusteollisuuden käyttämillä standardeilla. Viherrakentamisen hiilijalanjälki sopi epd-selosteisiin huonosti.
”Yksi isoimmista haasteista on se, että viherrakentamisessa tuote muuttuu ajan mukana”, Kuittinen sanoo.
”50 tiiltä on 50 tiiltä kymmenenkin vuoden kuluttua, mutta 20 pientä tainta voi vuosikymmenessä kasvaa ja levitä 30 isoksi pensaaksi.”
Kenttäkokeista etsitään lisätietoa
Tutkijoiden mukaan elinkaariarvioinnin menetelmää tulisi kehittää niin, että myös viherrakentamisen tuotteille voitaisiin laatia ympäristöselosteet.
Näin voitaisiin sekä varmistaa ympäristövaikutuslupausten luotettavuus että tarjota maisema-arkkitehdeille ja suunnittelijoille konkreettisia työkaluja.
Aallon tutkijat selvittävät seuraavaksi kenttäkokein, kuinka paljon kasvit kykenevät nielemään hiiltä eri kasvuvaiheissaan. He keskittyvät viherrakentamisessa suosittuihin pensaisiin ja koristekasveihin, joiden hiilinielu tunnetaan puita huonommin.
Luken tutkijat puolestaan rakentavat käytännön mallinnustyökalua, jonka avulla suunnittelijat voisivat arvioida maankäytön vaikutusta kasvien ja maaperän hiilivarastoihin paikallisella tasolla.
(Kuva Mikko Raskinen/Aalto-yliopisto) Puistot istutuksineen imevät kaupunki-ilmasta hiiltä, mutta kuinka paljon? Se on vielä arvoitus.
