Nesteytetty biokaasu LBG kuljetetaan konteissa Stavangerista Tromssan kautta Huippuvuorten pääkaupungiin Longyearbyeniin.
Huippuvuoret on pohjoisin ja syrjäisin paikka, johon Gasum on koskaan toimittanut biokaasua.
Kaasuyhtiön asiakas on lentokenttäoperaattori Avinor, joka on kehittänyt biokaasuturbiinikonseptin lämmitykseen ja sähköntuotantoon Longyearbyenin kentälle.
Gasumin Biogas Plus -tuote pudottaa toimintojen kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi.
Huippuvuorilla ei voi tuottaa energiaa luotettavasti polttoainepohjaisilla ratkaisuilla. Aurinkoenergian hyödyntäminen on vaikeaa, sillä saarilla on talvisin tuskin lainkaan päivänvaloa.
Huippuvuorten energiatarpeet katettiin pitkään hiilellä, joka korvattiin dieselillä vuonna 2023.
Päästöjä voi vähentää myös hankalissa oloissa
Valtio-omisteinen Avinor operoi yhteensä 43 lentokenttää ympäri Norjaa. Tähän asti Huippuvuorten kenttä on tuottanut noin viidenneksen yhtiön kokonaiskasvihuonekaasupäästöistä. Kentän vuosittainen energiankulutus on neljä gigawattituntia.
”Biokaasusopimus Avinorin kanssa on hieno esimerkki Gasumin tehtävästä auttaa asiakkaitamme saavuttamaan ilmastotavoitteensa”, sanoo Gasumin liikenne- ja teollisuusliiketoiminnan johtaja Ville Pesonen.
”Haastavissa olosuhteissa ja paljon energiaa vaativissa toiminnoissa sähköistäminen ei aina ole mahdollista. Tällöin biokaasuun siirtymisellä voidaan saavuttaa merkittävä myönteinen vaikutus.”
Nesteytetty biokaasu on täysin uusiutuva polttoaine, jonka elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat keskimäärin 90 prosenttia pienemmät kuin perinteisillä fossiilisilla polttoaineilla, kuten dieselillä.
Gasumin LBG tuotetaan erilaisista jätevirroista, kuten biojätteestä, jätevesilietteestä, lannasta sekä muista teollisuuden ja maatalouden sivuvirroista.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!