Metsäyhtiö UPM:n biojalostamo Saksan Leunassa on viivästysten jälkeen vihitty käyttöön. Jalostamon piti alun perin valmistua jo vuonna 2022.
Leunan biojalostamo muuntaa biokemikaaleiksi lignoselluloosapitoista biomassaa, pääasiassa lähialueen metsien harvennushakkuista peräisin olevaa pyökkiä sekä sahateollisuuden sivuvirtoja.
Jalostamon hyödyntämä puu ei sovellu korkeamman lisäarvon käyttötarkoituksiin, kuten puutavaraksi tai huonekaluiksi.
UPM kertoo jalostamon ylösajon etenevän hyvin. Entsymaattinen hydrolyysi ja ligniinipohjaisten erikoiskemikaalien tuotanto toimivat vakaasti.
Biomassa muutetaan entsymaattisen hydrolyysin avulla teollisiksi sokereiksi ja ligniiniksi eli bioraaka-aineiksi monenlaiseen käyttöön.
Leunan laitos on 220 000 tonnin vuosikapasiteetillaan laatuaan maailman suurin. Kokonaisinvestoinnin arvo on noin 1,3 miljardia euroa.
”Tärkeä virstanpylväs”
”Leunan biojalostamo on UPM:lle transformatiivinen investointi ja tärkeä virstanpylväs kasvumatkallamme”, sanoo metsäyhtiön toimitusjohtaja Massimo Reynaudo.
”Erittäin suorituskykyiset uusiutuvat kemikaalimme avaavat uusia markkinoita UPM:lle ja uusia mahdollisuuksia asiakkaillemme.”
Leunassa valmistettavia biokemikaaleja hyödynnetään jatkossa muun muassa vaatteissa, pakkauksissa, kosmetiikassa, rakennusmateriaaleissa ja renkaissa, joissa ne korvaavat fossiilisia raaka-aineita.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!