Kirkkonummelaisen Anni Turpeisen, 38, tie on vienyt kuin rasvattuna pitkin suoraa putkea vauhdikkaasti kohti unelmien päämäärää.
Hänen tarinansa on harvinaisen helppo tiivistettävä.
”Olipa kerran pieni tyttö, joka halusi isona lääketutkijaksi. Niinpä tyttö meni yliopistoon ja opiskeli kemistiksi. Sitten hän aloitti työt lääkeyhtiössä ja eli onnellisena elämänsä loppuun asti.”
Turpeista tiivistelmä naurattaa. Ihan näin suoraviivainen polku ei sentään ole ollut.
”Olen kyllä ollut onnekas mutta myös sinnikäs”, Orion Oyj:n vanhempi tutkija huomauttaa.
Joka tapauksessa Turpeinen on toiminut lapsuutensa haaveammatissa lääkekehityskemistinä jo kolmetoista vuotta.
Yhtiön tutkimuskeskuksessa hänen erikoisalaansa ovat inhalaatio- eli hengitettävät lääkkeet, joilla hoidetaan astmaa ja keuhkoahtaumatautia.
Tekstiä alkoi pulputa automaattikirjoituksena
Uraputki unelmatyössä jatkui ilman vilkuilua sivulle, kunnes matkaan tuli mutka.
”Tai ei toki mikään mutka vaan lapset”, Turpeinen oikoo omia sanojaan.
Perheeseen syntyi ensin pieni poika, sitten vielä tyttö. Heidän myötään hektinen työelämä vaihtui äitiyslomalaisen hiljaisempaan arkeen.
Sitten tapahtui jotakin outoa.
”Lapset nukkuivat päiväunia, kun minulla alkoi päästä puskea tarinaa. Sitä tuli ja tuli, kunnes se oli pakko kirjoittaa muistiin.”
Tilanne toistui seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Tekstit pulppusivat ulos sellaisella voimalla, että ne ilmaantuivat läppärin ruudulle kuin automaattikirjoituksena.
Lopulta Turpeinen ymmärsi, että hänessä oli puhjennut luonnontieteiden rinnalle uusi intohimo, rakkaus kirjoittamiseen.
(Kuva Reetta Virtanen) Anni Turpeinen päätoimessaan lääkekehittäjänä. Kun työpäivä päättyy, hänestä sukeutuu vapaa kirjoittaja ja toimittaja.
