Agan Riihimäen-roboteille kansainvälinen tunnustus

Kaasuyhtiö Agan Riihimäen tuotantolaitos on voittanut Euroopan teollisuuskaasuyhdistyksen Eigan (European Industrial Gases Association) turvallisuusinnovaatiopalkinnon. Kilpailun teemana oli kaasupullojen manuaalisen käsittelyn vähentäminen.

Agan voitto perustuu riihimäkeläistehtaan automatisointiin, jonka ansiosta laitoksen työturvallisuus ja -ergonomia ovat parantuneet merkittävästi. Muun muassa sairauslomien määrä on pudonnut selvästi.

Vuosina 2016–2017 toteutettu automatisointihanke oli sekä Linde-konsernin pilotti että maailman ensimmäinen kaasupullojen täyttölaitoksen täysautomatisointi.

Projektissa pullojen täyttäminen ja käsittelyn eri työvaiheet siirrettiin modernien robottien kontolle. Automaattinen järjestelmä hallitsee yli 200 räätälöityä kaasuseosreseptiä, joita se hyödyntää pulloja täyttäessään.

Hankkeen vaikeuskerrointa lisäsivät normaalisti jatkuneet kaasutoimitukset.

”Riihimäen henkilökunta teki suorastaan pienen ihmeen pitäessään tuotannon ja toimitukset täysipainoisesti käynnissä koko vaativan projektin ajan”, kiittelee hankkeesta vastannut Pekka Vaahtera.

Agan tehdas on Suomen suurin kaasupullojen täyttölaitos, jossa täytetään vuosittain lähes 700 000 kaasupulloa.

Eigan palkinnosta kisasi 23 osallistujaa. Raati oli voittajasta yksimielinen.

(Kuva) Palkinnon vastaanottivat Agan automatisointihankkeen vetäjä Pekka Vaahtera (vas.) ja vastaava insinööri Zbigniew Przedpelski. Oikealla Eigan toimitusjohtaja Ivo Bols.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia