Zero Minen laitos erottelee käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden piirikorteista muun muassa kullan, hopean, kuparin ja palladiumin. Kuvituskuva: Adobe Stock.

Jyväskylään suunnitteilla uudenlainen sähköromun käsittelylaitos – kriittiset raaka-aineet otetaan talteen

Zero Mine Solutions oy:n tulevassa laitoksessa otetaan elektroniikkaromusta talteen teollisuuden tarvitsemia arvometalleja, myöhemmin myös harvinaisia maametalleja.

Zero Mine Solutions on jättänyt ympäristölupahakemuksen uudenlaiselle kiertotalouslaitokselleen.

Zero Mine hyödyntää Suomessa kehitettyä hydrometallurgista teknologiaa, jonka avulla sähkö- ja elektroniikkaromun sisältämät metallit voidaan erottaa puhtaina ja korkealaatuisina uusiksi raaka-aineiksi.

Yhtiön tähtäimessä on noin 40–50 miljoonan euron esikaupallinen kierrätyslaitos.

Jyväskylään nousevan laitoksen on määrä ensimmäisessä vaiheessa käsitellä käytöstä poistettujen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden piirikortteja, joista erotetaan muun muassa kultaa, hopeaa, kuparia ja palladiumia.

Jatkossa tarkoituksena on ottaa talteen myös harvinaisia maametalleja, kuten neodyymiä.

”Metallien louhintaa ilman louhintaa”

Arvokkaita metalleja hyödynnetään esimerkiksi sähköistymisen, uusiutuvan energian ja elektroniikkateollisuuden sovelluksissa.

Niiden talteenotto tukee Euroopan kriittisten raaka-aineiden saatavuutta ja huoltovarmuutta ja vähentää samalla riippuvuutta neitseellisistä luonnonvaroista.

”Euroopan tarvitsemia kriittisiä raaka-aineita löytyy jo käytössä olevista tuotteista”, korostaa Zero Mine Solutionsin vt. toimitusjohtaja Risto Ryymin.

”Zero Minen tavoitteena on rakentaa niiden ympärille uutta suomalaista kiertotalousliiketoimintaa. Ympäristöluvan vireilletulo on meille tärkeä askel kohti laitoksen toteutusta ja kaupallisen toiminnan käynnistämistä.”

Zero Mine on Alvan, Elkerin ja Tapojärven yhteistyönä syntynyt kiertotalouden pioneeriyritys, joka kuvailee ”louhivansa metalleja ilman louhintaa”.

Päivi Ikonen


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.

Lisää uutisia