Uusien tilojen tarkoituksena on lisätä Nokian Linnavuoressa toimivan tehtaan kapasiteettia ja kiertotalouden merkitystä modernissa voimantuotannossa.
Linnavuoren tehdas valmistaa moottoreita emokonserninsa Agcon traktoreihin, joita tehdään muun muassa Äänekoskella.
Uudessa huippumodernissa koneistushallissa syntyy portaattomien cvt-vaihteistojen osia sekä moottoreiden sylinterikansia.
Laajennetut toimitilat kasvattavat myös vanhojen moottoreiden tehdaskunnostuksen kapasiteettia merkittävästi.
Investoinnin arvo on 54 miljoonaa euroa. Kyseessä on osa Agco-konsernin yhteensä 70 miljoonan euron satsauksesta Linnavuoreen.
Koko konsernin osaamiskeskus
”Koneistusinvestointi vahvistaa Linnavuoren asemaa Agcon globaalina moottoreiden osaamiskeskuksena”, sanoo kansainvälisen konsernin tuotekehitysjohtaja Kelvin Bennett.
”Panostamme huippumoderniin tuotantoteknologiaan ja kestävän kehityksen ratkaisuihin, jotka tukevat viljelijöiden arkea kaikkialla maailmassa.”
Agco Powerin tuotantojohtajan Harri Ruposen mukaan uusi koneistuslinja koottiin ja testattiin Saksassa, josta se kuljetettiin Nokialle 38 rekalla.
”Vastaavaa teknologiaa ei ole käytössä muualla Suomessa”, Ruponen kertoo.
Nokialle saatiin lisää tuotantotilaa 5 600 neliömetrin verran. Hammaspyörien valmistuksessa Linnavuori oli jo ennen investointia volyymiltaan Suomen suurin.
Puolen vuosisadan kokemus kierrätyksessä
Agco Power on kunnostanut vanhoja moottoreita jo yli 50 vuotta. Systemaattista toiminnasta tuli vuonna 1990.
Agco-konserni otti tehdaskunnostuksen ensimmäisenä käyttöön juuri Linnavuoressa.
Linnavuoressa on kunnostettu vuosittain reilut tuhat moottoria. Uusien tilojen myötä maksimikapasiteetti nousi 2 500:aan.
Prosessissa moottori puretaan kokonaan, puhdistetaan, tarkastetaan ja tarvittaessa osat vaihdetaan. Kunnostuksen jälkeen se vastaa käytännössä uutta, mutta valmistuksen hiilijalanjälki on selvästii pienempi.
Koneiden käyttöikää pidentävissä kunnostetuissa moottoreissa saadaan hyödynnettyä jopa 80 prosenttia moottorin massasta, muun muassa kaikki valurautaosat.
Agcon edellinen suuri satsaus Linnavuoreen oli vuonna 2024 avattu puhtaan energian laboratorio, jossa tutkitaan ja testataan tulevaisuuden vähähiilisiä moottoriteknologioita.
Aiheesta aiemmin:
Nokialaisen Agco Powerin puhtaan energian laboratorio starttasi – maatalouskoneet sähköistyvät
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
