Tamperelainen Cellife on saanut 2,5 miljoonan euron avustuksen ja mahdollisuuden jopa kuuden miljoonan euron yhteissijoitukseen Euroopan innovaationeuvostolta.
Tampereen yliopistosta ponnistanut edistyksellinen deep tech -yritys on erikoistunut erittäin nopeaan akkusolujen diagnostiikkaan.
Tuki vauhdittaa Cellifen uraauurtavan teknologian kaupallistamista ja kansainvälistä kasvua. Yhtiö tähtää erityisesti Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Aasian markkinoille.
EU:n innovaationeuvoston EIC:n Accelerator-ohjelma edistää läpimurtoinnovaatioita, joilla on merkittävä vaikutus teollisuuteen ja kestävään kehitykseen.
Tarkka diagnoosi akkusolujen suorituskyvystä
Cellifen teknologian ytimessä on tekoälyohjattu ratkaisu, joka analysoi tuhansia datapisteitä sekunneissa ja tuottaa heti tiedon akun tyypistä ja kemiasta.
Kolmasosa valmistettavista akkukennoista menee viallisina suoraan murskaukseen, mutta Cellifen menetelmä seuloo joukosta vain oikeasti heikkokuntoiset, mikä vähentää akkujätteen määrää selvästi.
Valmiista akuista saadaan menetelmällä myös tasalaatuisempia ja siten pitempikestoisia.
Teknologialla voidaan myös tunnistaa vanhoista kennoista ne, jotka kelpaavat vielä käyttöön esimerkiksi energiavarastojen uusioakuissa.
Syväteknologian ja teollisuuden leikkauspisteessä
Cellifen teknologiajohtajan ja toisen perustajan Marko Tulosen mukaan yhtiö toimii deep tech -innovaation ja teollisuuden tarpeiden leikkauspisteessä ja vahvistaa Euroopan teknologista suvereniteettiä.
”Tämä EIC:n tunnustus on vahva osoitus visiostamme ja teknologiastamme,” sanoo Cellifen toimitusjohtaja ja toinen perustaja Roni Luhtala.
”Sen avulla voimme kiihdyttää kasvuamme ja tuoda diagnostiikka-alustamme asiakkaille, jotka etsivät älykkäämpiä ja kestävämpiä akkuratkaisuja.”
Aiheesta aiemmin:
Norjalainen robottivalmistaja turvaa suomalaisen Cellifen akkudiagnostiikkaan
Tamperelainen Cellife pikatestaa vanhat akkukennot – pelastaa jopa 90 prosenttia uusiokäyttöön
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!