Ämpäristöteko kerää jälleen kovamuovit kiertoon

Käytöstä poistetut ämpärit, lasten ammeet, pulkat ja muoviset puutarhakalusteet kerätään kotitalouksista kierrätykseen 3. kesäkuuta järjestettävässä tempauksessa.

Ämpäristöteko-tempauksen järjestää kotimainen muoviteollisuus kumppaneineen.

Kuluttajat voivat viedä keräyspisteisiin kovamuovisia eli polyeteenistä (PE) tai polypropeenista (PP) tehtyjä käytettyjä muovituotteita.

Kovamuovituotteisiin kuuluvat myös muun muassa saavit, kukkaruukut, kastelukannut, eväs- ja muuttolaatikot sekä tyhjät vesikanisterit.

Keräykseen voi viedä myös lapioita ja lumikolia, kunhan niistä ensin irrottaa metallista tai muusta materiaalista tehdyt osat.

Uusi alku pandemiapaussin jälkeen

Tempausta koordinoi Muoviteollisuus ry, joka on tyytyväinen voidessaan elvyttää sen kahden vuoden koronatauon jälkeen.

”Olen hyvin iloinen niistä yrityksistä, jotka lähtivät mukaan. Suomi on kuitenkin vielä ”koronatoipilas” ja nyt vielä muutakin kriisiäkin on päällä”, sanoo Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja Vesa Kärhä.

Kärhän mukaan tapahtumaa ei kyetä toteuttamaan aivan samassa laajuudessa kuin aiemmin.

”Parhaamme yritämme. Onneksi aiemmat kampanjat ovat pohjustaneet Suomeen myös paikoin jäteasemille pysyviä muovin keräyksiä. Voisi ajatella kohta, että ”Ämpäri on täytetty” ja asiat alkavat rullata omillaan eteenpäin.”

Keräykseen tuotavat muovituotteet vastaanottaa ja toimittaa eteenpäin Lassila & Tikanoja. Vastaanottopisteiden osoitteet löytyvät täältä.

(Kuva Adobe Stock) Ämpäreille ja muille kovamuovituotteille saataneen tulevaisuudessa lisää myös pysyviä kierrätyspisteitä.

Aiheesta aiemmin:

Yleisön pyynnöstä – Ämpäristöteko tulee taas

Ämpäristöteko panee kovamuovit kiertämään


 

Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!

Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia