"Tämä ei onnistuisi ilman hyvää tiimihenkeä. Pienikin tiimi voi olla erittäin vahva, kun se on osaava, joustava ja oikein omistautunut asialleen", taustoittaa Avant Powerin nopeaa tahti operatiivinen johtaja Mikko Piepponen. Kuva: Avant Power.

Avant Powerin tehdas vauhdissa – 500 sähkökuormaajan akkua alle puolessa vuodessa

Suomalaisen akkuvalmistajan Avant Powerin tuotantolinjalta on juuri tullut ulos viidessadas sähkökuormaajaan tarkoitettu suuritehoinen litiumioniakku.

Kuormaajavalmistaja Avant Tecno Oy:n tytäryhtiö on ylittänyt tavoitteensa selvästi, sillä se on rakentanut akkuja suunnitellun sijaan tuplamäärän.

”Akkutuotanto alkoi tämän vuoden helmikuussa, eli olemme tehneet 500 akkua noin viidessä ja puolessa kuukaudessa”, laskee Avant Powerin operatiivinen johtaja Mikko Piepponen.

Ylöjärvellä toimiva tehdas saa pian lisää kapasiteettia, sillä ensimmäisen tuotantolinjan viereen rakentuu parhaillaan toinen.

Koko yrityshistoria vauhdikas

Avant Powerin toiminta on ollut ennätyksellisen nopeaa alusta asti.

Akkuvalmistaja on kehittänyt sekä täysin uudenlaisen tuotteen että sen tuotannon noin kahdessa vuodessa.

Avant-konserni päätti aikoinaan ryhtyä akkuvalmistukseen itse, koska maailmasta ei löytynyt pienkuormaajiin täydellisesti optimoituja akkuja.

Tukena hyvät kumppanit

Talon oman tiimin tukena Avant Powerin tuotekehityksessä ovat toimineet alihankkijat.

”Saumaton yhteistyö ammattitaitoisten, joustavien ja nopeasti reagoivien alihankkijoiden kanssa on mahdollistanut koko homman”, Piepponen sanoo.

”Olemme kehittäneet valmistusmenetelmiä yhdessä alihankkijoiden kanssa, ja he ovat heittäytyneet aivan täysillä mukaan, vaikkeivät etukäteen tienneet, miten kaikki onnistuu.”

Aiheesta aiemmin:

Kuormaajamarkkina sähköistyy – suomalainen Avant rakensi oman akkuteknologian ja akkutehtaan


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia