Helsingin yliopisto on myöntänyt J. V. Snellmanin nimeä kantavan tiedonjulkistamispalkinnon laskennallisen avaruusfysiikan professorille Minna Palmrothille.
Vuosittain jaettavan tunnustuksen palkintosumma on 6 000 euroa.
Minna Palmroth haluaa palkitsijoiden mukaan tietoisesti satsata tieteestä viestimiseen.
Palkintoperusteluissa korostetaan myös hänen vaikuttamistyönsä laaja-alaisuutta. Palmroth näkyy julkisuudessa niin keskusteltaessa kovista luonnontieteistä ja tutkimusmenetelmistä kuin tiedepolitiikasta ja ihmisen paikasta maailmassa.
Avaruusromusta uuteen revontulimuotoon
Minna Palmrothin johtama Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikkö on löydöillään mullistanut käsitystä lähiavaruudesta. Hän on tiimeineen muun muassa kehittänyt maailman tarkimman tietokonemallin aurinkotuulen vaikutuksista.
Suurelle yleisölle ovat tulleet hänen ansiostaan tutuiksi niin avaruusromun vaarat kuin yhdessä revontuliharrastajien kanssa löytynyt uusi revontulimuoto.
Palmroth on myös verkostoitunut laajalti yhteiskunnan eri sektoreille, minkä seurauksena hänestä on tullut kysytty puhuja ja haastateltava.
Lisäksi Palmroth tunnetaan tyttöjen innostajana, joka on tiedesatukirjan Prinsessa, leijona ja maailmankaikkeuden salaisuus toinen kirjoittaja.
Professori ei myöskään arkaile vaikkapa järjestää koululaisille velhopäivää ja pukeutua velhoksi näyttääkseen, kuinka fyysikot osaavat leijuttaa junaa.
”Vaikka tieteen popularisointi, viestintä ja vaikuttaminen saattavat näyttää helpoilta, ne vaativat tietoista ja pitkäjänteistä työtä”, Palmroth muistuttaa yliopiston tiedotteessa.
Tutkijan velvollisuus, mahdollisuus ja oikeus
Minna Palmroth kannustaa muitakin tutkijoita uskaltautumaan mukaan julkiseen keskusteluun myös oman erikoisalansa ulkopuolelle.
Yliopistolla ja yhteiskunnalla on Palmrothin mielestä sopimus työnjaosta: tutkija saa tutkia maailman perustuksia ja kartoittaa tuntematonta, kunhan kertoo siitä yhteiskunnalle.
Näin yhteiskunta voi rakentaa uutta kertyneen tiedon pohjalle. Tutkimustulosten jakaminen on siis ennen kaikkea velvollisuus.
”Se antaa kuitenkin myös valtavasti inspiraatiota ja energiaa. Lasten tai revontuliharrastajien reaktioista näkee, kuinka oma työ on heille juuri sillä hetkellä relevanttia”, Palmroth sanoo.
”Vuorovaikutus vie eteenpäin sekä alaani että itseäni ihmisenä – se on aina myös mahdollisuus uusiin löydöksiin.”
Tieteestä viestiminen on myös oikeus. Tämä on kirkastunut Palmrothille etenkin tänä keväänä Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja läntisen maailman herättyä puolustamaan vapautta ja demokratiaa.
”En ollut aiemmin tullut niin vahvasti kokeneeksi, miten valtavan arvokasta on elää maassa, missä tutkijalla on lähtökohtainen oikeus kertoa tuloksistaan.”
(Kuva Veikko Somerpuro) Professori Minna Palmroth tunnetaan sekä avaruuden huippuasiantuntijana että innovatiivisena johtajana ja tyttöjen innostajana.
Lue myös:
Suomalaisteoria uusien revontulien synnystä vankistuu
Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!
- Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 66 euroa.
- Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 44 euroa.
- Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 18 euroa.
- Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.