Betolar tutkii virolaisen voimalaitoksen lentotuhkan hyödyntämistä betonin sideaineena

Eesti Energian toimeksiannosta tehtävä tutkimus selvittää, kuinka öljyliuskeen polton sivuvirtana syntyvää tuhkaa voitaisiin hyödyntää betonin ainesosana.

Jätemateriaali voisi korvata betonissa sideaineena toimivan sementin joko osittain tai kokonaan.

”Öljyliusketuhkaa käytetään jo nyt sementin korvikkeena maaperän stabiloinnissa”, kertoo kaupallinen johtaja Ville Voipio Betolar Oy:stä.

Vuonna 2016 aloittanut materiaaliteknologiayritys on kehittänyt menetelmän, jolla erilaiset teolliset jäte- ja sivuvirrat muuntuvat sementin korvaajiksi.

”Tutkimuksemme tavoitteena on löytää korkeamman lisäarvon kaupallisia sovelluksia”, Voipio sanoo.

Narvassa kohoavat tuhkavuoret halutaan hyötykäyttöön

Eesti Energia on Baltian johtava energiapalvelujen tarjoaja ja alueen suurin tuulivoimatuottaja.

Yhtiö aikoo asteittain korvata nestemäisten polttoaineiden tuotantoa öljyliuskeesta kierrätyskemikaalien valmistuksella.

”Kiertotalouteen perustuva kemianteollisuutemme on lähes täysin jätteetöntä, sillä jokaisen vaiheen sivutuotteena syntyy seuraavan tuotteen raaka-aine”, kertoo Eesti Energian projektijohtaja Veljo Aleksandrov.

Energiantuotannon sivuvirtana muodostuu kuitenkin joka vuosi miljoona tonnia tuhkaa, joka on kasattu Narvassa korkeiksi, toistaiseksi hyödyntämättömiksi vuoriksi.

Aleksandrov näkee tuhkassakin paljon arvoa.

”Eesti Energian ja Betolarin yhteistyön tavoitteena on löytää uusia käyttömahdollisuuksia betoniteollisuudelle.”

Kaivosteollisuuden sivuvirtahanke yhdessä Metson kanssa

Betolarin strategian painopiste siirtyi viime keväänä rakentamiseen ja kaivosteollisuuteen.

Jälkimmäiseen liittyy myös yrityksen syksyllä 2023 saama edellinen toimeksianto, joka tähtää kaivosteollisuuden sivuvirtojen kaupalliseen hyödyntämiseen Thaimaassa.

Betolar tarjoaa hankkeessa sivuvirtaosaamistaan toisen suomalaisyhtiön Metson litiumprosesseja käyttäville asiakkaille.

”Uudet toimeksiannot osoittavat selvästi, että rakennus- ja kaivosteollisuudessa tarvitaan kipeästi uusia, kiertotalouteen perustuvia, vähähiilisiä ratkaisuja”, Ville Voipio sanoo.

”Tällä hetkellä jätteeksi päätyvistä sivuvirroista voidaan tehdä kaupallisesti arvokkaita raaka-aineita ja siten pienentää kaivosteollisuuden jätekuormaa.”

(Kuva Pixabay) Betoni on maailman käytetyin rakennusmateriaali, jonka sideaineen sementin tuotanto aiheuttaa huomattavat hiilidioksidipäästöt.

Lue myös:

Kiilto ja Betolar kehittävät vähähiilisiä lattiatasoitteita


Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Tilaa heti tai viimeistään 28.2.2024, niin osallistut myös kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia