Vain osa biohajoavista muoveista hajoaa nopeasti myös Itämeressä. Asia paljastui Suomen ympäristökeskuksen Syken tutkimuksissa.
Syke selvitti vuoden kestäneessä hankkeessa, kuinka biohajoavat ja biopohjaiset materiaalit todellisuudessa käyttäytyvät Itämeressä. Merikokeiden lisäksi tutkimuksessa tehtiin laboratoriokokeita.
Tutkittavina oli kolme yleisesti käytettävää biopohjaista biohajoavaa muovikalvomateriaalia eli polylaktidi (PLA), polyhydroksialkanoaatti (PHA) ja selluloosa-asetaatti eli sellofaani.
Lisäksi tutkimuksessa oli mukana kolme uutta polyeteenikalvoa. Ne olivat Walki Plastirollin valmistama Bioska-kalvo sekä Papticin ja Sulapacin kokeelliset materiaalit.
Uutuudet ovat kuitu-biopolymeerimateriaaleja ja puu-biopolymeerikomposiitteja, joiden tarkat reseptit ovat vain yritysten tiedossa.
PLA ei hajonnut lainkaan
Nopeimmin hajosivat PHA, Bioska ja jotkin Papticin materiaalit, joista ei puolen vuoden jälkeen ollut jäljellä mitään.
Biohajoava selluloosa-asetaattikalvo hajosi vuoden aikana valtaosaltaan, mutta PLA ei juuri lainkaan.
”Polyeteenikalvot olivat vuoden meressä oltuaan kuin uusia”, kertoo Syken erikoistutkija Hermanni Kaartokallio.
Jos materiaali on biohajoava, luonnossa esiintyvät mikrobit hajottavat sen hiilidioksidiksi ja vedeksi. Prosessi on kuitenkin usein todennettu vain teollisessa kompostoinnissa.
”Teollisessa kompostoinnissa olosuhteet, esimerkiksi lämpötila, happipitoisuus ja hajottajayhteisöt, ovat hajotustoiminnan kannalta parhaat mahdolliset”, Kaartokallio sanoo.
”Luonnonympäristössä, esimerkiksi meressä, olosuhteet eivät ole yhtä ihanteelliset, ja hajoaminen on siksi hitaampaa kuin teollisessa kompostoinnissa.”
[kuva Eeva Eronen-Rasimus/Syke] Hermanni Kaartokallio nostaa tutkimuslaitteistoa Helsingin yliopiston Tvärminnen tutkimusasemalla tammikuussa 2019. Laitteistoa pidettiin noin kymmenen metrin syvyydessä pohjan yläpuolella vapaassa vedessä.
