Raaka-aine kulkee Veitsiluodon sahalta Oulun tehtaalle nyt biokaasun voimalla. Kuva: Stora Enso.

Biokaasurekat vauhdittavat Stora Enson siirtymää uusiutuviin polttoaineisiin Oulun tehtaalla

Metsäjätti Stora Enso pyrkii vähentämään päästöjään muun muassa siirtymällä logistiikkaketjussaan uusiutuviin polttoaineisiin.

Pohjaset Logistics Oy ryhtyi kuljettamaan raaka-ainetta Veitsiluodon sahalta yhtiön Oulun tehtaaseen biokaasurekalla maaliskuussa 2024.

Pian aloittaa liikennöintinsä myös Iijoki Trans Oy:n biokaasuauto, joka puolestaan tuo tehtaalle kuitupuuta suoraan metsästä.

Ensimmäiset kuitupuun biokaasuautokuljetukset Ouluun käynnisti Kuljetusliike Eskola Oy jo kesäkuussa 2022.

”On tärkeää ottaa uusia vähäpäästöisempiä ratkaisuja käyttöön niin puunkorjuussa, kuljetuksessa kuin puunkäsittelyssä”, sanoo operaatiojohtaja Elina Hopponen Stora Enson Suomen puunhankinnasta.

”Biokaasurekkojen osalta olennaista on se, että alueen tankkausverkosto mahdollistaa investoinnit vähäpäästöisempään kalustoon.”

Pakkauskartongin tuotanto lisääntyy

Biokaasuautot tuottavat merkittävästi vähemmän päästöjä kuin tavalliset dieselillä toimivat ajoneuvoyhdistelmät.

Oulun tehdas on myös lopettanut turpeen käytön energiantuotannossa. Turve korvataan jatkossa biopolttoaineilla.

Tehtaassa toteutetaan parhaillaan miljardi-investointia, jossa käytöstä poistettu paperikone muutetaan kuluttajapakkauskartonkia valmistavaksi tuotantolinjaksi.

Vuonna 2025 käynnistyvän linjan kartonkituotteilla voidaan korvata muovia esimerkiksi pakaste- ja kylmäpakkauksissa.

Stora Enson tavoitteena on puolittaa kasvihuonekaasupäästönsä vuoteen 2030 mennessä.

Lue myös:

Automaattirekka etenee ilman ajajaa – pienensi päästöjä Stora Enson hakekuljetuksissa


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla messulippupaketin arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia