Pilottiprojektin lopputuloksena syntyy parhaimmillaan kaupallisesti hyödynnettävä malli, kertoo Q Powerin tuotekehitysjohtaja Anni Alitalo. Kuva: Q Power.

Biopolttoainetta kaasutetusta puujätteestä – Q Power aloitti ensimmäisen kansainvälisen hankkeensa

Suomalainen power to x -teknologiayhtiö Q Power on mukana ruotsalaisessa pilottiprojektissa, jossa jalostetaan biometaania puumateriaalista kaasutetusta synteesikaasusta.

Jalostus tapahtuu Q Powerin bioreaktorissa.

Q Powerin kumppaneina Synferm-hankkeessa toimivat kaasutusteknologian toimittaja Cortus ja biokaasutuottaja Biokraft.

Muita osallistujia ovat jätehuoltoyhtiö ja mahdollinen raaka-ainetoimittaja NSR AB sekä Linköpingin yliopisto.

Kaksivuotista hanketta hallinnoi voittoa tavoittelematon Beic-järjestö (Baltic Energy Innovation Center) ja rahoittaa Ruotsin energiavirasto.

Puujätteen potentiaali tehokkaaseen käyttöön

Pilotti lisää metsäteollisuudessa syntyvän hakkuujätteen energiapotentiaalin hyödyntämistä ja laajentaa samalla biometaanin tuotannon raaka-ainepohjaa.

Raakapuujätteet eivät sovellu kompostointiin, koska ne sisältävät huonosti hajoavia ainesosia. Tällaisten materiaalien energiapotentiaali Ruotsissa on arvioiden mukaan noin 59 terawattituntia vuodessa.

Pilotoinnissa kumppanukset pyrkivät mahdollisimman alhaiseen sähkönkulutukseen ja synteesikaasun metanoinnin korkeaan hyötysuhteeseen.

Pitkän aikavälin tavoitteena on luoda yhteinen konsepti, joka mahdollistaa biopohjaisen metaanin tuotannon merkittävän lisäämisen Ruotsissa seuraavien 15 vuoden aikana.

Puujätteen potentiaali käyttöön

Q Power teki jo viime vuonna tarvittavat laboratoriomitan kaasutestit. Metanointikokeilu yhtiön Ruotsiin toimittamassa reaktorissa käynnistyi toukokuussa 2024.

Projektissa käytettävä synteesikaasu tuotetaan puuraaka-aineesta Cortusin patentoimalla kaasutusteknologialla.

Synteesikaasun fermentointi tapahtuu Q Powerin mikrobiologisella vedyn tuotantoteknologialla ja metanointimenetelmällä.

Suomalaisyhtiön biologinen prosessi on osoittautunut erittäin sietokykyiseksi epäpuhtauksille, mikä saattaa olla merkittävä etu.

Sopii erityisesti haastaville lähtökaasuille

”Mikrobiologinen prosessi on meidän erikoisalaamme ja se soveltuu erinomaisesti juuri haastaville lähtökaasuille”, kertoo Q Powerin tuotekehitysjohtaja Anni Alitalo.

”On kerta kaikkiaan hienoa, että saamme olla mukana näin tärkeässä hankkeessa.”

Q Powerin tavoitteena on valmistaa kuluvan vuosikymmenen lopulla 500 megawattia uusiutuvien synteettisten polttoaineiden tuotantokapasiteettia vuodessa.

Yhtiö toimitti ensimmäisen teollisen mitan laitoksensa Harjavaltaan P2X Solutionsin vihreän vedyn tuotantolaitokseen, jonka on määrä startata vielä tänä vuonna.

Päivi Ikonen

Aiheesta aiemmin:

Outokumpu ja Q Power yhteistyöhön – tutkivat synteettisen metaanin tuotantomahdollisuuksia Torniossa

Harjavallan vetytehtaaseen Q Powerin metanointilaitos

Suomalaista power to x -teknologiaa maailmannäyttelyyn

Q Power ottaa kaatopaikan hankalan kaasun hyötykäyttöön

Wärtsilä mukaan Q Powerin biometanointiin

Uusiutuvaa polttoainetta etanolilaitoksen hiilipäästöistä


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia