Biotieteisiin kehitetään virtuaalista laboratoriokoulutusta

Bioalalle ryhdytään rakentamaan virtuaaliseen laboratoriokoulutukseen ja ryhmätyöskentelyyn soveltuvia verkkokursseja ja digipedagogiikkaa.

Kaksivuotista Envision 2027 -hanketta johtaa Turun yliopisto. EU-hankkeen pohjana on biotieteiden opetusyhteistyö, jota turkulaiset ovat harjoittaneet jo pitkään sekä kotimaisten että kansainvälisten kumppanien kanssa.

Envision-projektin muut osallistujat ovat Itä-Suomen yliopisto, Åbo Akademi, Karoliininen instituutti, Bergenin yliopisto ja Leedsin yliopisto.

”Partnerit ovat alansa tutkimuksen ja verkko-opetuksen huippuosaajia biotieteissä ja oppimisanalytiikassa”, kertoo Turun yliopiston projektiasiantuntija Anni Wärri.

Virtuaalisuus auttaa itsenäiseen opiskeluun

Hankkeessa luodaan uusia laboratorioharjoitusten verkko-opetusmoduuleja, jotka mahdollistavat opiskelijoiden itsenäisen laboratoriotöiden opiskelun.

Moduuleja voidaan hyödyntää silloin, kun lähiopetus ei ole mahdollista tai sitä halutaan esimerkiksi laitteiden puuttumisen vuoksi täydentää.

Uusien virtuaalisia ryhmätyömenetelmien tarkoitus on aktivoida opiskelijoita ottamaan enemmän vastuuta sekä omasta oppimisestaan että osuudestaan ryhmän työskentelyssä.

Tähtäin yli korona-ajan

Virtuaalisen koulutuksen kehittämisen merkityksen on nostanut erityisesti esiin koronakriisi. Hanke tähtää kuitenkin pidemmälle kuin pelkästään poikkeusajan tarpeisiin.

Yliopistonlehtori Leena Straussin mukaan virtuaalisilla laboratorioympäristöillä ei ole tarkoitus korvata oikeaa laboratoriotyöskentelyä vaan täydentää sitä. Tärkein tavoite on oppimisen edistäminen.

”Tutkimme myös esimerkiksi sitä, miten oppimisanalytiikka saadaan osaksi virtuaalista laboratorio- ja ryhmätyöskentelyä niin, että tulevaisuudessa se ohjaa opiskelijaa yksilöllisesti ja reaaliaikaisesti opintosuorituksen aikana”, Strauss kuvailee.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia