Wärtsilä on saanut onnistuneesti päätökseen projektin, jossa kolmen lng-säiliöaluksen monipolttoainemoottori muutettiin puhtaasti kaasukäyttöiseksi moottoriksi.
Projektissa oli mukana kolme Chevron Transport Corporationin operoimaa alusta, joista kullakin muutettiin yksi Wärtsilän 50DF-moottori kipinäsytytteiseksi SG-kaasumoottoriksi. Tällöin ei tarvita dieseliä sytytyspolttoaineena.
Konversion tavoitteena on pienentää laivojen kasvihuonekaasupäästöjä vähentämällä lng-polttoaineen käytön aiheuttamia palamattoman metaanin päästöjä ilmakehään.
Wärtsilän 50DF-moottorin muuntaminen kaasukäyttöiseksi minimoi metaanipäästöt niin, että polttokammion edelle lisätään sähköisesti ohjattu venttiili, joka optimoi palamisprosessin.
Konversio pienentää metaanipäästöt arviolta 1,1 prosenttiin polttoaineen käytöstä mitattuna kansainvälisen merenkulkujärjestön antamalla painotetulla keskiarvolla.
Ratkaisu on saatavilla kaikkiin laivoihin, joissa on Wärtsilä 50DF -moottoreihin pohjautuva dieselsähköinen propulsiojärjestelmä. Niistä suurin osa on lng-säiliöaluksia.
Muutokset vielä kolmelle laivalle
Wärtsilän ja Chevron Shippingin on tarkoitus jatkaa projektia loppuvuoden ja ensi vuoden aikana. Tällöin tehdään vastaava muutos vielä kolmelle muulle alukselle.
”Merenkulun päästöjen vähentäminen edellyttää sekä teknisiä innovaatioita että toimialan yhteistyötä”, sanoo Chevronin johtaja Barbara Pickering.
”Tämänkaltaisten projektien ansiosta saamme arvokasta käytännön tietoa eri ratkaisuiden arvioimiseen ja kartutamme yhteistä osaamistamme.”
Aiheesta aiemmin:
Wärtsilä ja Chevron Shipping pienentävät lng-kuljetusalusten metaanipäästöjä
Wärtsilän moottoriuutuus suitsii laivojen metaanipäästöjä jopa 75 prosenttia
Lue myös:
Maailman ensimmäinen – Wärtsilä muuntaa norjalaislaivan kulkemaan ammoniakilla
Wärtsilä testaa vetymoottoreita – laivoihin jo tänä vuonna
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!