Bosch satsaa miljardeja puolijohdeteknologiaan

Teknologiakonserni Bosch tekee huomattavia lisäinvestointeja puolijohdeliiketoimintansa kehittämiseen. Yhtiö satsaa alan tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä tuotantokapasiteettinsa laajentamiseen kolme miljardia euroa vuoteen 2026 mennessä.

Puolijohteet ovat sähköjärjestelmien ydinkomponentteja, joita käytetään muun muassa ajoneuvoissa, kodinkoneissa ja puettavissa laitteissa. Bosch on valmistanut puolijohteita yli 45 vuoden ajan.

Yhtiön uusimpiin innovaatioihin kuuluvat tutka-anturit, joita automatisoidut autot käyttävät ympäristönsä 360 asteen skannaamiseen. Bosch pyrkii tekemään komponenteista entistä pienempiä ja niiden valmistuksesta halvempaa.

Bosch kehittää edelleen omia mikroelektromekaanisia mems-järjestelmiään erityisesti kulutustavarateollisuuden tarpeisiin. Teknologiaa hyödynnetään uudessa projektiomoduulissa, joka on niin pieni, että se voidaan sijoittaa älylaseihin.

Keskiössä piikarbidi ja galliumnitridi

Yksi Boschin kiinnostuksen kohteista ovat piikarbidi-puolijohteet (SiC), joita käytetään muun muassa sähkö- ja hybridiajoneuvojen tehoelektroniikassa. Yhtiö aloitti niiden massatuotannon vuoden 2021 lopussa ja jatkaa tuotekehitystyötä.

Yhtiö selvittää myös muiden puolijohdesirutyyppien käyttöä, jotta tehoelektroniikasta saataisiin edullisempaa ja tehokkaampaa.

”Tutkimme myös esimerkiksi galliumnitridiin perustuvien sirujen kehittämistä sähköisen liikkumisen sovelluksia varten”, kertoo Boschin hallituksen puheenjohtaja Stefan Hartung tiedotteessa.

Tällaisia siruja on jo kannettavien tietokoneiden ja älypuhelimien latureissa. Sirut on saatava kestämään jopa 1 200 voltin jännitettä, jotta niitä voidaan käyttää ajoneuvoissa.

Euroopan osuus maailman puolijohdetuotannosta on tätä nykyä 10 prosenttia, mutta luku pyritään nostamaan 20:een kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä.

(Kuva Bosch) Boschin vuonna 2019 Dresdeniin avaama kiekkotehdas oli konsernin historian suurin investointi. Nyt yhtiö laajentaa sen tuotantokapasiteettia ja rakentaa laitokseen muun muassa uuden puhdastilan.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia