Pohjoismaiden suurin kemian ja bioteknologian tapahtuma järjestetään tänä vuonna 15.–16. huhtikuuta.
Helsingin Messukeskus täyttyy kahden vuoden tauon jälkeen kattavasta laboratorio- ja laitenäyttelystä ja monipuolisesta luento-ohjelmasta, kun ChemBio Finland kokoaa yhteen alan asiantuntijat sekä tutkimuksesta että teollisuudesta.
Kemian Päivien ja FinBion seminaarikokonaisuus tarjoaa ammattilaisille tilaisuuden paitsi toistensa kohtaamiseen myös osaamisen päivittämiseen ja uusiin ideoihin.
”Toimialalle on jälleen kerran tulossa erittäin mielenkiintoinen ohjelma”, kertoo Kemian Päivien suunnitteluryhmän puheenjohtaja Johannes Pernaa Helsingin yliopistosta.
Kemian Päivillä on tarjolla yhteensä 13 seminaaria. Niiden teemoja ovat esimerkiksi kemia kestävän tulevaisuuden edistäjänä ja tekoälyn hyödyntäminen tutkimuksessa.
Myös bioteknologian ja bioalan kehitys on ollut viime vuosina nopeaa sekä tutkimuslaitoksissa että yrityksissä.
”FinBio-ohjelmakokonaisuus antaa hienon läpileikkauksen alan ajankohtaisiin teemoihin tarjoten mahdollisuuden oppia uutta ja laajentaa verkostoja”, kuvailee Suomen Bioteollisuus ry:n toimitusjohtaja Alexandra Peth.
Luentojen aiheita ovat tekoälyn lisäksi muun muassa kiertotalous, synteettinen biologia, uusiutuva energia, varautuminen, terveysturvallisuus ja terveyteen liittyvä tutkimus.
Samaan aikaan Helsinki Chemicals Forum
Nopeasti kehittyvä kemia tarvitsee tulevaisuudessa lisää työvoimaa. Tapahtumassa on siksi jälleen luvassa ohjelmaa myös erityisesti opiskelijoille sekä niille, jotka vasta suunnittelevat opintoja ja uraa kemian ja bioteknologian alalla.
ChemBio Finland -tapahtuman järjestävät Suomalaisten Kemistien Seura, Suomen Bioteollisuus ry ja Kemianteollisuus ry yhdessä Messukeskuksen kanssa.
Tapahtumaan saapuvat pääsevät tutustumaan Messukeskuksen koko tarjontaan. Samaan aikaan ovat meneillään myös kansainvälinen Helsinki Chemicals Forum sekä metsäteollisuuden Pulp & Beyond ja Sähkö–Electricity-messut.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!