Eri lajit reagoivat nanohiukkasiin samalla tavoin – tutkijoiden löytö voi avittaa kemikaaliturvallisuuden arviointia

Eri lajeilla ihmisestä yksinkertaisiin olioihin on nanohiukkasiin molekyylitasolla samanlainen vaste. Tieto voi merkitä toksikogenomiikan läpimurtoa kemikaalien arvioinnissa.

Uusi, lajeille yhteinen vastemekanismi nanohiukkasille altistumiselle havaittiin Tampereen yliopiston Fhaive-tutkimuskeskuksessa (Finnish Hub for Development and Validation of Integrated Approaches).

Kun väitöskirjatutkija Giusy del Giudice analysoi laajaa tietoaineistoa nanomateriaaleihin kohdistuvasta molekyylivasteesta, hän löysi epigeneettisen, esi-isiltämme peräisin olevan puolustusmekanismin.

Mekanismi selittää, kuinka lajit eri lajit ajan myötä sopeutuvat tämäntyyppiseen altistumiseen.

Bioinformatiikan professorin Dario Grecon koordinoiman tutkimuksen tulokset on julkaistu Nature Nanotechnology -tiedelehdessä.

”Olemme ensimmäistä kertaa osoittaneet, että nanohiukkasille on olemassa erityinen vaste, joka liittyy niiden nano-ominaisuuksiin”, sanoo Greco, joka toimii myös Fhaiven johtajana.

Greco ehdottaa myös ratkaisua yksi kemikaali – yksi vaste -ongelmaan, joka toistaiseksi rajoittaa toksikogenomiikan käyttöä kemikaaliturvallisuuden arvioinnissa.

Hiukkaset vaikuttavat myös immuunipuolustukseen

Tutkimuksen vaikutukset ulottuvat toksikologian alaa laajemmallekin.

Covid 19 -pandemia osoitti, että immuunivasteen aktivoitumisella on iso merkitys virusinfektion lopputuloksen ennustamisessa. Koronan vaikutukset väestöön olivat vakavampia alueilla, joilla ilmansaasteita oli eniten.

Dario Grecon mukaan tutkimuksen tulokset paljastavat tärkeän yhteyden eliöiden peruspuolustusmekanismien ja niiden immuunitoimintojen ymmärtämisen välillä: mikä tahansa lääkkeille tai viruksille altistuminen tai tulehdus jättää jäljen immuunijärjestelmään, ja jälki vaikuttaa jatkossa elimistön reagointitapaan.

”Meillä on nyt todisteita, että hiukkasetkin pohjustavat immuunijärjestelmäämme”, Giusy del Giudice sanoo.

”Hiukkasten ja immuunijärjestelmän aktivoitumisen välinen yhteys on äärimmäisen tärkeä, ja se voi johtaa ratkaiseviin epidemiologisiin vaikutuksiin.”

Nanotuotteiden määrä lisääntyy koko ajan

Nanoteknologialla on tärkeä rooli monilla aloilla biolääketieteestä energiantuotantoon. Modernit nanomateriaalit sisältävät hiukkasia, joiden koko on vain 1–100 nanometriä eli kolmannes ihmisen hiuksen paksuudesta.

Nanomateriaaleja hyödynnetään jo tuhansissa kuluttajatuotteissa, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Materiaalien terveys- ja ympäristövaikutusten testaaminen perinteisillä eläin- tai in vitro -kokeilla on hidasta ja työlästä.

”Emme voi testata kaikkia uusia nanomateriaaleja kaikilla mahdollisilla lajeilla. Tarvitsemme innovatiivisia tapoja arvioida mahdollisia vaarallisia tuotteita luotettavasti ja mahdollisimman nopeasti”, Greco korostaa.

(Kuvituskuva Giusy del Giudice) Koronapandemia nosti esiin myös planetaarisen terveyden käsitteen: kaikki maapallon elävät organismit ovat yhteydessä toisiinsa, ja vaikutukset yhteen lajiin leviävät ennen pitkää myös muihin. Tuore tutkimus avaa mahdollisuuden laatia integroituja malleja, jotka ennustavat kemiallisen altistuksen vaikutuksia useisiin lajeihin kerralla.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia