Oletko kiinnostunut opiskelemaan nanotieteen tutkinnon? Siihen tarjoaa nyt mahdollisuuden Jyväskylän yliopisto, jossa on valittavana seitsemän täysin uutta hakukohdetta.
Nanotieteen kandidaatti- ja maisteriohjelma yhdistää kemian, fysiikan ja biologian ja luo näin vankan pohjan tieteenalojen rajat ylittävälle luonnontieteiden hallinnalle.
Nanotieteen opinnoista valmistuvat työllistyvät esimerkiksi monipuolisiin tutkimus- ja kehitystehtäviin, yliopisto lupaa.
Uutta Jyväskylässä on myös muun muassa teknologiajohtamisen diplomi-insinööriohjelma, joka kokoaa yhteen tekniikan ammattitaidon, asiantuntijaryhmien johtamisen ja liiketalouden.
Iso osa paikoista varattu ensikertalaisille
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku jatkuu maaliskuun 27. päivään saakka.
Valtaosa uusista kandidaatti- ja maisteriopiskelijoista valitaan ylioppilastodistuksen perusteella.
Jyväskylässä osuus vaihtelee 51 ja 92 prosentin välillä, ja yksi hakukohde valitsee kaikki opiskelijat todistuksen perusteella.
Todistusvalinnan paikoista suurin osa eli hakukohteen mukaan 52–100 prosenttia on varattu ensi kertaa hakeville.
Jyväskylän yliopiston koulutustarjontaan voi tutustua verkossa osoitteessa jyu.fi/hae.
Lue myös:
Jyväskylän nanotiedekeskukselle kansainvälistä kiitosta – ”tutkimuksen eturintamassa”
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!