Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskus NSC on saanut kansainväliseltä arviointipaneelilta kiitettävän arvosanan.
Arviointipaneelin raportin mukaan jyväskyläläiskeskus on nanotieteen tutkimuksen eturintamassa.
Erityiskiitokset keskuksen toiminta saa eri alojen eli kemian, fysiikan ja biologian korkeatasoisesta tieteidenvälisestä yhteistyöstä.
NSC:ssä tehdään muun muassa terveyteen ja hyvinvointiin, kestävään kehitykseen ja toiseen kvanttivallankumoukseen liittyvää tieteenalojen välistä yhteistutkimusta.
Paneeli toteaa myös EU-rahoituksen kasvun osoittavan erinomaista strategista otetta tutkijoiden rekrytoinnissa ja tukemisessa.
Paneeliin kuuluu nanotieteen eri alojen johtavia tutkijoita, kuten professorit Peter Hegemann Berliinin Humboldt-yliopistosta, Jonathan Clayden Bristolin yliopistosta, Heiner Linke Lundin yliopistosta ja Giulio Cerullo Milanon yliopistosta.
Arviointi tehdään joka toinen vuosi.
Juhlavuosi 2024 tuo mukanaan myös yleisötapahtumia
Nanotiedekeskuksessa työskentelee tätä nykyä 37 tutkimusryhmää ja 160 tutkijaa, joista monet edustavat oman alansa kärkeä.
”Aidon monitieteisyytensä ansiosta NSC on saavuttanut merkittävän aseman niin kansallisessa kuin kansainvälisessäkin mittakaavassa”, sanoo keskuksen tieteellinen johtaja, professori Lotta-Riina Sundberg.
”NSC:n tutkijat ovat menestyneet hienosti kansainvälisissä rahoitushauissa, ja tuottamiemme huippujulkaisujen määrä on kasvanut viime vuosina koronaviruspandemiasta huolimatta.”
Jyväskylän nanotiedekeskus täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden ympärille on suunniteltu yleisötapahtumia, jotka liittyvät esimerkiksi vetytalouteen, terveyteen ja kvanttiteknologiaan.
(Kuva Jyväskylän yliopisto) Myös nanotiedekeskuksen kattavat tilat ja tutkimuslaitteistot saivat kehuja kansainvälisiltä arvioijilta.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Jos et saa uutiskirjettämme tilaustasi seuraavana torstaina, käy tarkistamassa, onko viesti joutunut roskaposteihin tai johonkin muuhun meiliboksisi alalaatikkoon. Voit sieltä ohjata uutiskirjeet tulemaan jatkossa perille asti.