Hammastahna hillitsemään koronaa – suomalaiskeksintö sai hyväksynnän patentille Yhdysvalloissa

Turkulainen lääkeinnovaatioyhtiö Therapeutica Borealis on saanut USA:ssa hyväksynnän patentille, joka koskee hammastahnan ja suuveden yhdistelmän käyttöä koronataudin ehkäisyyn.

Keksintö perustuu elimistön kemiallisten puolustusmekanismien vahvistamiseen eikä sisällä varsinaisia lääkemolekyylejä.

Patentissa hyödynnetään elintarviketeollisuudessa yleisesti käytettyjen aineiden lyhytkestoista yhteisvaikutusta.

Yhdistelmän ansiosta suuontelon limakalvon pinnalle syntyy kehon omaa puolustusainetta hypotiosyaniittia sekä heikosti emäksinen ympäristö.

Hypotiosyaniitti ehkäisee viruksen piikkiproteiinien kykyä tarttua solujen reseptoreihin. Tämä tapahtuu muuttamalla proteiinien kolmiulotteista rakennetta.

Tuotetta voidaan käyttää tavallisen hammastahnan ja suuveden tavoin. Yhtiö ennakoi sen tulevan markkinoille vielä vuoden 2022 aikana.

”Kaupallistamisen etenemisestä tiedotetaan myöhemmin erikseen”, lupaa professori Kalervo Väänänen, joka toimii yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

”Ei korvaa rokotuksia”

Hallituksen puheenjohtaja Niko Kyynäräinen Turku Science Parkista pitää koronaa vastaan suunnattua hammastahna-suuvettä jatkona alueen funktionaalisten tuotteiden pitkään sarjaan.

Muun muassa koivusokeri ja kasvistanoliesteri ovat Turussa syntyneitä keksintöjä.

Therapeutica Borealis kehittää parhaillaan myös covid-19-tautia estävää uutta lääkettä, joka suihkautetaan nenän limakalvoille. Näin se heikentää viruksen kykyä tunkeutua elimistöön.

Lääkekandidaatin vaikuttavat aineet aprotiniini, hydroksiklorokiini ja ivermektiini ovat kaikki jo ennestään tunnettuja. Keksinnössä on uutta niiden yhteiskäyttö ja sumutemuoto.

Yhtiö korostaa, että mikään lääkkeellinen tai ei-lääkkeellinen hoito ei korvaa rokotuksia koronan torjunnassa.

Päivi Ikonen

(Kuva) Turkulaisuutuus lupaa torjua sekä hammaspeikkoja että koronavirusta.

Lue myös:

Turkulaisyritys keksi uudenlaisen lääkkeen koronaan


 

Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia