Olli Dahl (vas.) on perustanut yhdessä Olli Kähkösen kanssa yrityksen, joka soveltaa mikrokiteisen selluloosan valmistamiseen Dahlin kehittämää ekologista menetelmää. Kuva: NBG.

Japanilaisyhtiö valitsi biojalostamoonsa suomalaisen teknologian – Nordic Bioproducts Groupin menetelmä etenee nyt nopeasti

Japanilainen Marubeni Corporation perustaa Indonesiaan biojalostamon, jossa hyödynnetään suomalaisen Nordic Bioproducts Groupin (NBG) teknologiaa.

Puubiomassaa prosessoiva jalostamo käsittelee sulfaattisellutuotannon ja Marubenin suurten indonesialaisplantaasien ylijäämää.

Tuoreessa sopimuksessaan NBG ja Marubeni sitoutuvat laajaan, pitkäjänteiseen teollisen mitan yhteistyöhön.

Vuonna 2019 startannut NBG on Aalto-yliopiston spinoff. Yritys vie eteenpäin professori Olli Dahlin ryhmän kehittämää Aaltocell-menetelmää, jolla syntyy lignoselluloosaa hydrolysoimalla korkealaatuisia selluloosajohdannaisia.

Selluloosajohdannaisia käytetään perinteisesti muun muassa lääkkeiden, kosmetiikan ja elintarvikkeiden tuotannossa.

Kutistaa hiilijälkeä merkittävästi

Aaltocell-menetelmä auttaa osaltaan Marubenia kohti japanilaisyhtiön itselleen asettamaa tavoitetta, jonka mukaan se pyrkii kasvihuonekaasujen osalta nollapäästöihin vuoteen 2050 mennessä.

Kestävä suomalaisteknologia mahdollistaa selluloosajohdannaisten edullisen massatuotannon, jossa hiilijalanjälki on jopa 80 prosenttia pienempi kuin perinteisillä menetelmillä.

Lisäksi prosessin ylijäämä voidaan menetelmän ansiosta käyttää biopolttoaineiden valmistukseen.

Kohti kaupallista tuotantoa 

Puubiomassan lisäksi NBG:n teknologia on sovellettavissa muihinkin selluloosapitoisiin raaka-aineisiin, ja sillä voidaan tuottaa raaka-ainetta myös biomuoveihin ja tekstiileihin.

NBG lanseerasi vuosi sitten oman Norratex-nimisen kuitunsa, joka korvaa ympäristöä raskaasti kuormittavaa viskoosia.

Tätä nykyä 25 henkeä työllistävä espoolaisyritys otti vuonna 2023 muitakin merkittäviä edistysaskelia.

Yhtiö aloitti yhteistyön chileläisen sellujätin CMPC:n kanssa, ja loppuvuodesta valmistui yrityksen Lappeenrannassa sijaitseva pilottilaitos. Kaupallinen tuotanto käynnistyy tänä vuonna.

Päivi Ikonen

(Kuva NBG) Nordic Bioproducts Groupin perustajat, professori Olli Dahl (vas.) ja toimitusjohtaja Olli Kähkönen ovat tyytyväisiä yrityksensä uuteen etappiin.

Aiheesta aiemmin:

Selluloosahybridejä metsäkuiduista ja maatalouden sivuvirroista – Nordic Bioproducts sai sijoituksen Taalerilta

Uusi suomalainen tekstiilikeksintö – viskoosimaista kuitua vihreämmin

Tutkimushanke näyttää tietä kohti kestävämpiä kuitukankaita


Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Tilaa heti tai viimeistään 31.3.2024, niin osallistut myös kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia