Ecuadorille kuuluvat Galápagossaaret tunnetaan evoluutioteorian innoittajana ja vain saarilla elävistä kasvi- ja eläinlajeistaan. Kemisti-lääkäripariskunta kirjoittaa seikkailustaan Darwinin jalanjäljillä.
Aarre arkistoista -juttu ilmestyi ensimmäisen kerran Kemia-lehdessä 8/2013.
Teksti ja kuvat: Ulla ja Erkki Karjalainen
Galápagossaaret sijaitsevat päiväntasaajalla noin tuhat kilometriä länteen Ecuadorin rannikosta. Evoluutioteorian isä Charles Darwin vietti saarilla viisi viikkoa vuonna 1835 ja huomasi, että kaukana toisistaan sijaitsevilla saarilla oli hiukan toisistaan poikkeavat lintu- ja liskolajit.
Pohdiskelu eri lajien polveutumisesta johti sittemmin klassikkoteoksen Lajien synty kirjoittamiseen.
Teimme saarille reilun viikon pituisen risteilyn viime vuoden lopulla.
Merileijonat eivät turisteista piittaa
Laskeuduimme San Cristóbalin saarelle Galápagoksen pääkaupunkiin Puerto Baquerizo Morenoon. Tutustuimme ensimmäisiin merileijoniin jo kaupungin kaduilla sataman läheisyydessä. Rannalla odotti uiva hotellimme, National Geographic Islander.
Nautimme laivalla unohtumattomia aterioita, joiden valmistuksessa oli käytetty saarten hedelmiä ja kaloja. Päivittäiseen ohjelmaan kuului opetusta, ja iltaisin meitä viihdyttivät paikalliset orkesterit.
Ensi töiksemme saimme opetella, kuinka paikalliseen kumiveneeseen, zodiaciin, astutaan ja kuinka sieltä noustaan pois. Kuivassa maihinnousussa kengät eivät kastu, märässä kastuvat kenkien lisäksi lahkeet. Kumivene kuljetti meidät Cerro Brujoon uimaan ja kuljeskelemaan pitkin rantaa.
Vaikka olimme päiväntasaajalla, vesi tuntui kylmältä Antarktikselta tulevan merivirran takia. Galápagoksella kohtaa kolme merivirtaa, joista yksi tulee Etelämantereelta.
Rantahietikolla lekotteli joukko merileijonia poikasineen. Ne eivät olleet moksiskaan vieraista ja sallivat turistien tulla aivan lähelle.
Saaren valkea hiekka oli simpukankuorista jauhautunutta ja niin pehmeää, ettemme ole vastaavaa tavanneet. Näimme ensimmäiset liskot, jotka ovat melko pieniä San Cristóbalissa.
Kilpikonnien kilpajuoksu mereen
Seuraavana aamuna heräsimme Españolan rannikolla ja teimme retken Gardner Bayn rantaan. Eläinten kirjo oli vaikuttava: iguaaneja ja muita liskoja, Darwinin peippoja, suulia. Kaikkialla näkyi merileijonia.
Iltapäivän pitkä vaellus Punta Suarez -saaren kivikkoisella reitillä tuntui jaloissa seuraavana aamuna. Vuorossa oli retki Punta Comorantille Floreanan saarella, onneksi edellistä helppokulkuisemmalla reitillä. Näimme runsaasti niin endeemisiä kuin natiivejakin lintuja ja kasveja.
Laivalla oli listat niistä imettäväisistä, matelijoista, selkärangattomista, kaloista ja linnuista, joita eri saarilla esiintyy. Oppaamme kirjasi listoihin lajit, joita olimme päivän kuluessa tavanneet.
Punta Comorantilla näimme ensimmäiset suuret kilpikonnat, jotka olivat palaamassa mereen rantahietikolta. Ne munivat rantahiekkaan jopa sata munaa, joista vain pieni osa selviytyy kilpikonniksi. Linnut tietävät kilpikonnien pesät ja käyvät varkaissa.
Kuoriutumisen on tapahduttava öiseen aikaan, jotta poikaset pääsevät veteen fregattilintujen nukkuessa. Liikkeelle lähdön laukaisee lämpötilan muutos. Jos puun lehti tipahtaa varjostamaan pesää, poikaselle käy huonosti, kun liikkeellelähtö tapahtuu valoisan aikaan.
Sinulle on tynnyripostia
Champion Islet on saari, jonka muodostavat päällekkäiset tuhka- ja laavakerrokset. Linnut olivat ottaneet pesäpaikakseen pystysuoraksi lohjenneen rinteen, jolle merileijonatkaan eivät päässeet kapuamaan.
Snorklausretkellä näkyi luontoleffoista tuttuja kaloja, joista suurimmat olivat yli puolimetrisiä. Saaren ”postitoimisto” oli varren päähän sijoitettu tynnyri, johon valaanpyytäjät ja muut merenkulkijat jättivät kirjeitään. Seuraavilla laivoilla saapuvat poimivat mukaansa kirjeet, jotka osuivat heidän myöhemmän matkansa varrelle.
Mekin jätimme tynnyriin kortteja – ilman postimerkkiä. Arvelimme, että touhu on vain leikkiä, eikä posti oikeasti kulje minnekään. Ullan sisar sai kuitenkin kahden viikon kuluttua kortin, jonka joku paikalle osunut oli ottanut matkaansa ja postittanut Saksasta.
Samana päivänä pääsimme melomaan kajakilla. Kokemus oli uusi ja touhu hauskaa. Vaikka aallokkoa ei juuri ollut, ohjaaminen oli hankalaa varsinkin kahden hengen kajakissa, jossa piti meloa tasatahtiin.
Päivä huipentui tähtitaivaan tutkimiseen. Kaikki valot sammutettiin laivan yläkannella, ja voimakas laservalo suunnattiin kohti tropiikin taivaalla näkyviä kirkkaita tähtiä. Ilman kosteudesta takaisin siroava laservalo piirsi näkyville reitin tähteen tässä luonnon planetariossa.
Päiväntasaajalla kun olimme, saimme ihailla sekä pohjoisen että eteläisen pallonpuoliskon tähdistöä.
Super-Diego kasvattaa jättikilpikonnien yhteisöä
Santa Cruzin saarella Charles Darwin -tutkimusasemalla kasvatetaan Geochelone-suvun jättikilpikonnia, joista Galápagossaaret ovat saaneet nimensä. Jokaisen kilpikonnan kilpeen maalataan tunnistusnumero. Kukin laji pidetään omana ryhmänään, samoin eri vuosina syntyneet kilpikonnat.
Kilpikonnia kasvatetaan ”lastentarhassa” metalliverkon suojissa nelivuotiaiksi, jolloin ne ovat niin isoja, etteivät ole enää vaarassa päätyä lintujen ravinnoksi. Aikanaan ne päästetään vapaiksi luontoon.
Kuuluisan Lonesome Georgen kuoltua saaren alfakilpikonnan paikan on perinyt Super-Diego, jonka lahjoitti San Diegon eläintarha Kaliforniasta. Lisänimensä se on ansainnut huomattavalla kyvyllään tuottaa jälkeläisiä.
Lounasravintola jäi mieleen jättiläiskilpikonnan kuoresta, jonka sisälle mahtui aikuinen ihminen. Monet seurueestamme innostuivat kuvauttamaan itsensä kilven sisällä tai kokeilivat istumista kuoren selässä.
Kilpikonnien suojelualueella El Chatossa tapasimme jättiläiskilpikonnia, joista toiset olivat ruohikossa, toiset pienessä lammessa. Kilpikonnat olivat todella suuria!
Mustia rottia ja sinijalkaisia suulia
South ja North Plaza -saaria oli tyydyttävä ihailemaan kumiveneistä, sillä saaret oli myrkytetty varfariinilla mustien rottien poistamiseksi. Rotat ovat vieraita tulokkaita, jotka eivät kuulu alueen ekosysteemiin. Liskot piti siirtää toisaalle myrkytyksen ajaksi.
Sinijalkaisten suulien, bluefooted boobies, lisänimi booby on espanjaksi bobo ja tarkoittaa tyhmää. Kun linnut löytyivät, merimiehet pitivät niitä tyhminä, ne kun eivät älynneet pelätä ihmisiä.
Santa Fén hiekkarannalla näimme västäräkkien tavoin hyppelehtiviä matkijalintuja ja kuulimme niiden laulavan. Linnut olivat kesyjä, kuten kaikki tapaamamme eläimet. Maaiguaaneja oli runsain joukoin.
Suuret puilta näyttävät kaktukset ovat pieninä kokonaan piikikkäitä. Kasvettuaan ne pudottavat piikit pois rungosta, joka ei ole puuta vaan haperoa verkkoa. Kaatuneiden kaktusten juuret näyttivät surkeilta – ihme, että kaktukset ylipäätään pysyvät pystyssä.
Pohjoisen pallonpuoliskon ainoat pingviinit
Sullivan Bay -laavasaari sijaitsee aivan Santiagon vieressä. ”Täällä ei sitten ole mitään”, oppaamme varoitti jo alkumetreillä.
Kasvillisuutta näkyi vain muutama laavakaktus ja jokunen hentoinen rihmainen kasvi, joka lähtee ensimmäisenä kasvamaan sen jälkeen, kun uusi laavakerros on peittänyt kaiken. Se kasvaa laavan rakosessa kuin poutailmasta – mitään maata ei ole näkyvissä.
Laavoista käytetään samoja nimityksiä kuin Havaijilla: pahoi-pahoi on sileää, poimuilevaa laavaa, a-aa on rosoista. Pahoi-pahoi-laavassa näkyy siellä täällä ruskeita lommoja, jotka ovat syntyneet laavan peitettyä sisälleen kaktuksen. Kasvi on myöhemmin palanut pois, mutta siitä on jäänyt eräänlainen muotti.
Harmaiden laavojen lisäksi vuoren rinteet ovat vanhan, ruskean laavasoran peitossa. Väri on peräisin raudasta.
Saarella ei asusta lintuja eikä iguaaneja, eikä edes yhtään rapua näkynyt.
Paluumatkalle lähdimme hämärissä ja onnistuimme näkemään läheisellä saarella pienikokoisia pingviinejä – ainoita pohjoisella pallonpuoliskolla. Ne seisoivat rantakalliolla valmiina siirtymään veteen. Illan pimetessä taivaalla näkyi u-kirjaimen muotoinen nouseva kuu.
Kesyjä lintuja kraaterijärvellä
Genovesa on ainoa pohjoisella pallonpuoliskolla sijaitseva saari, jossa vierailimme risteilymme aikana. Kaikki muut sijaitsevat päiväntasaajan eteläpuolella. Muistoksi saimme juhlalliset todistukset siitä, että olimme ylittäneet päiväntasaajan National Geographic Islanderilla ”esihistoriallisessa maailmassa” Galápagos-saarilla.
Darwin Bay on suuri kraaterijärvi, caldera, jonka yksi reuna on sen verran romahtanut, että laiva mahtuu siitä juuri ja juuri sisälle. Vastarannalla on kaksi valkeaa pylvästä opastamassa oikeaan suuntaan.
Saimme ihailla lintuja miltei kosketusetäisyydellä niin pensaissa kuin maassakin. Saarella elää tuhansia punajalkaisia suulia, jotka eivät milloinkaan asetu maahan. Sini- ja ruskeajalkaiset suulat taas eivät juuri istuskele oksilla vaan mieluummin jyrkänteiden kallionkoloissa.
Kraaterijärven reunalla Prince Phillip’s Stepsissä portaat olivat jyrkät ja hankalat ja kaiteet osittain viitteelliset. Pesimässä näkyi hauskannäköisiä lintuja, kuten nazca-suulia. Toisilla oli pari munaa, toisilla poikanen ja muna, muutamilla parikin poikasta. Suuressa halkeamassa asusteli jokunen pöllö.
Galápagossaaret ovat turistille ainutlaatuinen kokemus. Eläimet vaikuttavat niin kesyiltä, että vaikkapa albatrossin päälle voisi vahingossa astua polulla. Käyttäytyminen johtunee siitä, että eläimet pitävät ihmisiä vaarattomina.
Eläinten luottamus on asia, joka meidän on ansaittava myös jatkossa.
Laiva ja matkustajat
National Geographic Islander on 50-metrinen kaksirunkoinen alus. Kaksi dieselmoottoria pyörittää potkureita, kaksi lisämoottoria tuottaa sähkön. Lentokone kuljetti laivaan turistien lisäksi joukon jäähdytettyjä elintarvikekolleja.
Makea vesi ruuanlaittoon ja suihkukäyttöön tuotettiin käänteisosmoosilla, jolla käsiteltiin joka päivä 16 000 litraa merivettä.
Laivan miehistöön kuului 32 henkeä mukaan lukien kokkijoukkue ja laivan lääkäri. Matkustajia oli 37, me ainoina eurooppalaisina ja loput Yhdysvalloista. Laivan konemestari oli hyvin kiinnostunut tekniikoista, joilla Suomessa vähennetään laivamoottoreiden typenoksidipäästöjä.
Neljä opasta oli suorittanut yliopistollisen tutkinnon. Pääopas, tohtori Lynn Fowler, on aikanaan asunut vuoden päivät autiolla saarella teltassa seuraten päivittäin yhtä ainoaa jättikilpikonnaa.
Saimme kuulla kanssamatkustajiltamme kiinnostavia tarinoita. Yksi matkustajista oli vastuussa Alaskan luonnonsuojelusta. Eläkkeelle juuri päässyt Nasan insinööri oli nuoruudessaan suunnitellut kuuluisan Blackbird-tiedustelulentokoneen.
Eräs seurueestamme oli juuri myynyt biotekniikkafirmansa. Hän väitti kehittäneensä kariesbakteerin syrjäyttävän viattoman bakteerin.
Luontoa ja turismia
Galápagossaaret ovat Ecuadorin ja Unescon suojelukohteita, jotka ovat säilyttäneet luontonsa koskemattomana. Saarilla ei ole jokia eikä juomavettä, mikä on pitänyt merirosvot ja valaanpyytäjät loitolla.
Nykyinen asukasmäärä on noin 18 000, ja asutus on keskittynyt muutamaan suurempaan saareen. Pääosa saarista on asumattomia. Turisteja otetaan saarille enintään 200 000 vuodessa, ja heidän käyttöönsä on varattu 83 alusta.
Galápagokselta puuttuvat pienet nisäkkäät – ainoa poikkeus säännöstä ovat merileijonat. Saarilla esiintyvät kilpikonnat ja liskot ovat ajelehtineet mantereelta kasvien mukana puolesta vuodesta vuoteen kestäneen matkan. Vain kilpikonnat ja liskot voivat olla ilman ravintoa ja vettä näin kauan.
Luomuviljelyä vuoristossa
Yhdellä Galápagoksen saarista, Santa Cruzilla, harrastetaan pienimuotoista maanviljelystä. Mitään tehomaanviljelystä saarella ei sallita, koska luonnon halutaan säilyvän jättiläiskilpikonnien suoja-alueena.
El Trapiche -farmilla kasvatetaan sokeriruokoa ja puristetaan siitä sokerimehua. Sokeripitoinen liuos saa käydä ja muodostaa alkoholia tislausta varten.
Tislauslaitteena käytetään suurta alumiiniboileria, jonka amerikkalaiset sotilaat jättivät saarelle toisen maailmansodan aikaan. Lopullisen rommitisleen pitoisuus on noin 60 prosenttia, ja sitä myydään pikku pulloissa myös turisteille.
Toinen viljelyskasvi on kahvi. Kuivuneita punaisia kahvimarjoja hakataan valtavassa puuhuhmareessa puunuijalla, jotta papu irtoaa.
Kun seosta valutetaan kauhasta samalla höyhenhuiskalla löyhyttäen, pavut putoavat takaisin alla olevaan astiaan, kun taas kuoret poistuvat tuulenvireen mukana. Lopuksi pavut paahdetaan soikeassa ämpärissä nuotion päällä astiaa koko ajan heiluttaen.
Pienet määrät kahvipapuja ja rommia menevät kaupaksi turisteille, jotka voivat myös itse kokeilla sokeriruokopuristinta ja kahvipapujen puhdistamista.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
