Kaasuputkien sabotointi räjäytti silmillemme fossiilisen energian todellisen hinnan – olisiko vihdoin vedyn vuoro?

SUOMI OLISI voinut olla jo pitkään vetytalouden mallimaa. Meillä voisi olla putkiverkosto, joka kuljettaisi vihreää, päästöttömästi tuotettua vetyä liikenteen ja teollisuuden tarpeisiin.

Tätä mieltä on kaasunvalmistaja Woikoski Oy:n hallituksen puheenjohtaja Clas Palmberg, joka tietää tarkalleen, mistä puhuu. Hänen isoisänsä Bertil Palmberg oli kemisti ja visionääri, joka ajeli 95 vuotta sitten Suomen ensimmäisellä vetyautolla ja jonka johdolla yhtiö tuotti jo vuonna 1913 vihreää vetyä koskivoimalla.

Clas Palmberg itse on luotsannut perheyritystä kuudella vuosikymmenellä ja koettanut vuorollaan kirittää maatamme vety-yhteiskunnaksi, viimeksi 2010-luvulla. Vielä tuolloinkin vastakaiku jäi uupumaan.

Muitakin yrityksiä vedyn puolesta on tehty monta kertaa eri puolilla maailmaa. Tähän asti fossiiliset polttoaineet ovat kuitenkin vieneet näennäisellä halpuudellaan voiton niin Suomessa kuin globaalisti.

JOKO NYT olisi vedyn vuoro? Syyskuun Kemia-lehden artikkelit Woikoskesta ja globaalista vetytaloudesta piirtävät kuvaa alan riskeistä ja mahdollisuuksista. Molemmissa kupeissa on paljon.

Maailma rakentaa vetytaloutta jo neljättä kertaa, ja nyt on tosi kyseessä.

Itämeren Nord Stream -kaasuputkien sabotointi kirjaimellisesti räjäytti silmillemme fossiilisten polttoaineiden todellisen hinnan. Lasku on langennut maksettavaksi, eikä luottovaraa ole.

Käsillä on välttämätön pakko luopua raaka-aineista, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta ja voitelevat Venäjän sotakoneistoa. Kaikki valintamme tästä eteenpäin vaikuttavat siihen, millaisessa maailmassa lapsemme kasvavat.

Vauraiden maiden on näytettävä esimerkkiä ja kestettävä yhtenäisinä käynnissä oleva kriisi. Samaan aikaan on kehitettävä nopeinta mahdollista vauhtia korvaavia energiavaihtoehtoja.

Aikataulua ja voittavia teknologioita on asiantuntijoidenkin mahdoton ennustaa. Yhä useampi kuitenkin uskoo, että vedyn aika tulee – ennemmin tai myöhemmin.

*****

KAIKISTA MEDIAYRITTÄJÄN arkeen kuuluvista tehtävistäni viihdyn yhä parhaiten toimittajan työssä, josta nuorena kemian diplomi-insinöörinä kerran aloitin. Jokainen juttukeikka antaa jotain uutta, ja jokainen tapaaminen jättää jäljen.

Kesäinen käynti Voikoskella oli tavallista merkityksellisempi.

140-vuotiaan kemianyrityksen tarina ei ole ollut tasaista kasvua vaan kuoppaista kyytiä kriisistä toiseen. Jokainen Woikosken omistajapolvi on kohdannut vastoinkäymisiä, jotka olisivat voineet kaataa pakan.

Kriiseihin on sisältynyt mahdollisuus, johon on tartuttu. Nyt yhtiö on yksi niistä viidestä kaasuntuottajasta maailmassa, jotka ovat pysyneet historiansa ajan itsellisinä ja saman omistajasuvun hallussa.

Tiesin jo, että alkavan syksyn Kemia-lehdet jäisivät tiimimme osalta viimeisiksi. Ensi vuonna lehdellä on uusi kustantaja ja uudet tekijät.

Kokeneen yrittäjäparin kohtaaminen antoi perspektiiviä. Kun tietää, mistä on lähtenyt, mihin tullut ja mitä siinä välissä tehnyt, voi suunnata avoimin ja päättäväisin mielin eteenpäin.

Joulun alla ilmestyvässä päätöslehdessämme juhlimme kemiaa, kemistejä ja 21-vuotista työvuoroamme hienon alan lipunkantajana. Siitä eteenpäin jatkamme tarinoiden ja uutisten kertomista tuttuun tapaan nettisivustollamme ja uutiskirjeissä.

Leena Joutsen

(Kuva Markku Joutsen) Kirjoittaja on Kemia-lehden päätoimittaja. Blogi on versioitu lehden syyskuun numeron pääkirjoituksesta.

Lue lisää vedystä:

140-vuotias hyvässä hapessa – Raikkaita tuulia Woikoskella

Aurinko valaisee vetytaloutta

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia