Katepal käynnisti uuden kumibitumin tuotantolinjan

Lempääläläinen Katepal Oy on käynnistänyt tuotantolinjan, joka valmistaa uudenlaista kumibitumikatetta. Linja starttasi maanantaina 29. heinäkuuta. Investoinnin arvo on useita miljoonia euroja.

Arkkitehtoniseksi kattolaataksi kutsuttu kerroksellinen kumibitumilaatta on yhtiön mukaan perinteistä katelaattaa vahvempi ja kestävämpi ja esimerkiksi Yhdysvalloissa omakotitalokattojen markkinajohtaja.

Lempäälän tehtaassa syntyy vuosittain noin 20 miljoonaa neliömetriä bitumisia kateaineita ja muita bitumituotteita, joista kaksi kolmasosaa menee vientiin.

Myös uusi kumibitumilaatta on suunniteltu pääasiassa vientituotteeksi. Yrityksen tärkeimmät vientimaat ovat Venäjä ja Ruotsi.

Tehtaaseen on asennettu myös uusi laattojen pakkauslinja, joka pärjää liki 20 prosenttia pienemmällä muovimäärällä kuin aiempi linja.

Vuonna 1949 aloittaneessa perheyhtiössä on meneillään muitakin projekteja, joilla tuotantoa hiotaan ekologisempaan suuntaan. Katepal kehittää muun muassa aurinkopaneelien asennusmenetelmiä yhdessä paneelivalmistajien kanssa.

(kuvassa) ”Koko tuotantomme tapahtuu entiseen tapaan Suomessa”, kertovat Katepalin Pohjoismaiden vientipäällikkö Reijo Suutari (vas.) ja toimitusjohtaja Mikko Pellinen.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia